lauantai 28. marraskuuta 2015

Lempihiiruli

Alfred näyttää lempilelunsa, onkilelun narun päähän solmitun harmaan hiirulaisen. Sitä jaksetaan jahdata joka päivä! Nyt tosin Hiiru koki karmean kohtalon, joutua nyt ränsistyneenä, karvapeitteensä menettäneenä ja hyvin palvelleena roskakoppaan! Tilalla narun päässä tällä hetkellä jo leppis, liila isompi Öttiäinen, joka liikkuu myös ketterästi mutta siltikään pääsemättä karkuun Alfredin suuria tappajatassuja...

Tässä vielä hyvässä kunnossa, häntä on mennyttä mutta silmät tallella!
Hiirulainen syöksyili pitkin ja poikin, tietämättä mihin paikkaan voisi turvallisesti pujahtaa. Alfred Hirmuinen vaani jokaisen nurkan takana pientä piipertäjää. Sohvan alle pujahtaminen oli näppärä liike, sinne ei valkoinen tassu yltänyt. Mitä lie pienen Hiirun mielessä liikkui, kun se päätti sännätä makuuhuoneeseen ensin sängyn alle ja sieltä sängylle, kohti päiväpeiton reunaa...

Nips vain, ja Hiiru oli loukussa! Alfred oli ylpeä itsestään, syystäkin, onhan harmulainen aina vaikea kiinninapattava. Tokihan pienen hiiren loru ei ollut vielä loppu, kissoilla kun on tapana leikkiä saaliillaan ja tämän Hiirukin tiesi.

Suuhun hiirulainen joutui, märkään, terävähampaiseen. Vielä Hiiru mietti, josko tästä vielä selvittäisiin. Tyynenä on pysyttävä vaikka henki menisi, pohti hän. Alfred taasen aprikoi, tappaako heti vai hetken päästä.
Onko Hiiru kärsinyt tarpeeksi vai selviääkö Hiiru pinteestä?

Näin vain kävi niin, että Alfred teki virhearvioinnin Hiirun ketteryyden suhteen ja päästi hiiren liian lähelle pakopaikkaa. Sängyn reuna oli jo näköpiirissä, tilaisuus pelastua oli lähempänä kuin koskaan! Jos vain Alfredin ote vähän hellittäisi...

Hahaaaa, vapaus! Pelastus! Hiiru säntää sukkana pois makuuhuoneesta, pois olohuoneesta, takaisin vessaan, jonka ovi painuu hiiren perästä kiinni ja Alfred jää nuolemaan tyhjiä tassujaan. Tämän kerran Hiiru oli ovelampi, vai oliko oveluus sittenkin Alfredissa, joka tietää jatkoa seuraavan.
 
"Tämä ei ollut vielä tässä."

Palvelija lupaa ja vannoo, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen satutuokio tässä blogissa (ainakin tänä vuonna).

20 kommenttia:

  1. Voi pientä hiirua... Hirmuisen pedon kynsiin joutui.

    VastaaPoista
  2. Ei oo kyllä yhtään tappajan ilmettä tuossa viimeisessä kuvassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, yritin valita kuvan, jossa Alfred ei näyttäisi ihan niin "lällyltä" kuin yleensä :D

      Poista
  3. Niin kiltin näköinen ja kuitenkin niin hurrja peto tuo Alfred Hirmuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuisella on tarvittaessa hurrrja luonto :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Saattaa olla, joskus viisaus vain peitetään hölmöilyjen alle ;)

      Pyhpah, mää mitään hölmöile! -Alfred

      Poista
  5. Höh, aina ne pienet kurjat Hiirut pääsee karkuun..

    Hauska idea muuten sitoa hiiri narun päähän! Pitää kokeilla meilläkin joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo alkuperäiset lintulelut on niin lyhytikäisiä, että päätin jatkaa kepin käyttöikää hiirellä ja hyvin toimii, Alfred varsinkin tykkää! :)

      Poista
  6. Mikä viattoman näköinen pumpulipeto <3

    VastaaPoista
  7. Tuli vähän Hiirua sääli, varsinkin kun tietää, mihin se raukka lopulta päätyi. :-D Saas nähdä, miten kauan Leppis kestää Alfred Hirmuisen höykkyytystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppis on vähän Hiirua tukevampi, josko kestäisi vähän pidempään höykkyytystä.. :D

      Poista
  8. Mullakin kävi hiirulaista sääliksi. Voi toista. Alfred on kyllä oikea söpöläinen ei yhtään hirmuinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiirulainen taisi kyllä jo tähän taloon astuessaan tietää kurjan kohtalonsa :/ Alfred yrittää kovasti ärjyä täällä, että hirmuiseksi se haluaa isona tulla :D

      Poista
  9. Voi mitenkä ihana leikkihetki hiirulaisen kanssa! Toivottavasti Leppis on ainakin yhtä mahtava lelu kuin hiirukin. Kyllä tämä satutuokio oli kiva! Ja Alfred Hirmuinen niiin söpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiru kakkonen ja kolmonen odottelevat jemmalaatikossa, jos Leppiksen lennätys ei kauaa kiinnosta ;) Kiva, jos satutuokio piristi päivää!

      Poista
  10. Ooo, mitäs me oikein löydettiin... ihanat kissat sulla! Alettiin heti lukijoiksi :)

    VastaaPoista