Lempihiiruli

Alfred näyttää lempilelunsa, onkilelun narun päähän solmitun harmaan hiirulaisen. Sitä jaksetaan jahdata joka päivä! Nyt tosin Hiiru koki karmean kohtalon, joutua nyt ränsistyneenä, karvapeitteensä menettäneenä ja hyvin palvelleena roskakoppaan! Tilalla narun päässä tällä hetkellä jo leppis, liila isompi Öttiäinen, joka liikkuu myös ketterästi mutta siltikään pääsemättä karkuun Alfredin suuria tappajatassuja...

Tässä vielä hyvässä kunnossa, häntä on mennyttä mutta silmät tallella!

Hiirulainen syöksyili pitkin ja poikin, tietämättä mihin paikkaan voisi turvallisesti pujahtaa. Alfred Hirmuinen vaani jokaisen nurkan takana pientä piipertäjää. Sohvan alle pujahtaminen oli näppärä liike, sinne ei valkoinen tassu yltänyt. Mitä lie pienen Hiirun mielessä liikkui, kun se päätti sännätä makuuhuoneeseen ensin sängyn alle ja sieltä sängylle, kohti päiväpeiton reunaa...

Nips vain, ja Hiiru oli loukussa! Alfred oli ylpeä itsestään, syystäkin, onhan harmulainen aina vaikea kiinninapattava. Tokihan pienen hiiren loru ei ollut vielä loppu, kissoilla kun on tapana leikkiä saaliillaan ja tämän Hiirukin tiesi.

Suuhun hiirulainen joutui, märkään, terävähampaiseen. Vielä Hiiru mietti, josko tästä vielä selvittäisiin. Tyynenä on pysyttävä vaikka henki menisi, pohti hän. Alfred taasen aprikoi, tappaako heti vai hetken päästä.
Onko Hiiru kärsinyt tarpeeksi vai selviääkö Hiiru pinteestä?

Näin vain kävi niin, että Alfred teki virhearvioinnin Hiirun ketteryyden suhteen ja päästi hiiren liian lähelle pakopaikkaa. Sängyn reuna oli jo näköpiirissä, tilaisuus pelastua oli lähempänä kuin koskaan! Jos vain Alfredin ote vähän hellittäisi...

Hahaaaa, vapaus! Pelastus! Hiiru säntää sukkana pois makuuhuoneesta, pois olohuoneesta, takaisin vessaan, jonka ovi painuu hiiren perästä kiinni ja Alfred jää nuolemaan tyhjiä tassujaan. Tämän kerran Hiiru oli ovelampi, vai oliko oveluus sittenkin Alfredissa, joka tietää jatkoa seuraavan.
 

"Tämä ei ollut vielä tässä."

Palvelija lupaa ja vannoo, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen satutuokio tässä blogissa (ainakin tänä vuonna).

Treenit jatkuu ja jatkuu, ja jatkuu...

"Mun silmää ei sitte vaivaa yhtään mikään, täällä vaan hössätään ylenpalttisesti heti, kun vähän siristelen. Naamaakaan en oo ihan priimasti jaksanut nyt puunailla, ni pääsi pieni rähmäpallero kertymään nokanpieleen. Kaikki kunnossa!

Oon muistanu taas mun yhen lempiharrastuksen, lentopalloilun! Oon treenaillu tätä jo vuosi sitte samassa paikassa ja asennossa ja nyt yhtäkkiä taas muistin, että täähän oli kivaa! Vaatii kyllä palvelijan paikalle passaileen mulle, mutta seki oli innoissaan, kun mää jaksoin taas innostua paperitollerosta. Niitä ei oo vähään aikaan näkynykään, ku Alfred pienempänä aina naposteli kokonaan nuo paperit. Nyt sain taottua sen päähän, että niitä ei syödä!

 Tästä se lähtee! Katon silmä tarkkana, kun pallo lähestyy!

 No heitä nyt jo äläkä piilottele sitä siellä! 

Ja sieltä se tulee! 

Mulla on tollero suussa, en oo noin pullee!!

Tää on tosi näppärä asento, pidän takajalat tukevasti tuolia vasten, että saan ponnahdusvoimaa! Pomppu mulla kyllä muutenkin on niin loistava, että pitää taituroida vähän eri asennossa ku ne telkkarin palloilijat.. Huitasen aina iskulyönnin tassulla pitkin maita ja mantuja, ja palvelija on joka kerta ihan hukassa eikä kerkee torjua tai puolustaa tai mitään muutakaan.

 Hohhoi, mistä Kuubasta asti se lähtee se palloa hakemaan???

Anna tänne se! TÄNNE!! Lopulta palloilu menee vähän höpöksi ja haluun vaan, että se laitetaan tuohon tuolin kapulaan, että saan sinkauttaa sen siitä maailmalle. Jaksan leikkiä vaikka kuinka kauan, kun tässä liikkuu enempi palvelija ku minä!

Palloilutreenit päättyi taas siihen, kun Alfred halus kans tulla harjotteleen. Sillä vaan on vähän erilaiset metodit pelin suhteen, vähän niinku tyyliin kaikki-mulle-heti-nyt. Ehdin kuitenki saattaa omat treenini loppuun nii ei harmittanu yhtään paljon, vaikka Alfred tuliki yhessä leikkimään!

Palvelija hekotti tälle päättömälle kuvalle ja toivois pitempiä käsiä, että mahuttais kokonaan kuvaan.. Ja jotain salamaaki se toivoo, jos sitte sais Alfredistaki vauhtikuvia. Nyt sitä kuvataan enempi ku se on vaan paikallaan ja sain luvan näyttää että minkä takia. Tässäpä lopuksi kaks kuvaa Alfredista ja sen päivävillistä niin hyvillä asetuksilla kuin palvelija osas siihen kameraansa laittaa:

Alf oli kyllä ihan täpinöissään, itekään en kerinny sen perään ja katoinki ihan äimänkäkenä, että mistä moinen virtapiikki. Päätin poistua paikalta ennen kuin se taas iskee kyntensä muhun!"
 
-Mimmi 

Talviunille vaan..

Tällä viikolla olen ollut täystyöllistetty kissanpitelijä. Alfred on halunnut tulla ihan joka ilta syliin nukkumaan, parhaimpina iltoina oonkin maannut sohvalla puolitoista tuntia kissa sylissä. En vain raaski nostaa Alfredia pois sylistä, kun kerran toinen siinä haluaa nukkua! Kameraa ei tietenkään ole ikinä ollut käden ulottuvilla, että olisin nämä hetket saanut ikuistettua.. Läheisyyshetket on niitä parhaimpia hetkiä kissojen kanssa, Mimmi vain haluaa hellyyshetkensä muualta kuin sylistä käsin.

Nenu <3

Asennot Alfredilla ovat olleet brittimäisen veikeitä: selällään makuuta ketarat kohti taivasta ja pää retkottaa mun kainalossa, välillä ollaan kyljellään ja sitten valutaan pikkuhiljaa mahan päältä kainaloa kohti. Jos asento uhkaa repsahtaa ihan tyystin, pitää nousta istumaan ja maukaista muutaman kerran silmät kiinni, leipoa mun mahaa ja pötkähtää taas uudelleen.

Palvelija ei halunnut naamaansa kuvaan :P

Tähän tyyliin. Näissä kuvissa ollaan jo tipahdettu kyytistä, mutta uni on niin sikeää, ettei jaksa enää kavuta takaisin mahan päälle. Loppuviikosta asennot on näistä hurjistuneet, nyt retkotetaan oikeasti ihan reteesti ja oletetaan, että mami kyllä pitää kiinni niin, ettei ihan tyystin putoa.

Lämmin paikka mamin kainalossa

On täällä muutenkin vietetty jonkunnäköistä syyspimeysväsymysviikkoa, tapahtui jotain ennenkuulumatonta! Mimmi ja Alfred ihan lähekkäin, ilman nahistelua! Tokihan Mimmi välillä nuolee Alfredia muutenkin, mutta muutoin eivät kovin lähekkäin vietä aikaa muuten kuin painiessaan. Tai mistä minä tiedän, mitä täällä öiseen aikaan tapahtuu..

Mussukat mahtuivat päivänä muutamana samaan pallorataan nukkumaan, vierekkäin! Pakkohan hetki oli saada tallennettua, vaikka siitä ehkä hitusen verran häiriinnyttiinkin. Kuvanoton jälkeen silmät painuivat taas kiinni. Hihkuin tapahtumaa seuraavaan iltaan, jolloin kissat yllättivät jälleen!

Eilen illalla oltiin jo ihan best friend -tasolla, kylki kyljessä! Taitaa olla tuvassa liian kylmä, kun näin hakevat lämpöä toisistaan. Tai sitten kissat ovat olleetkin parempia ystävyksiä kuin palvelijalle on haluttu paljastaa... :)

Piilomaan pikkumaja

"Saatiin taas vaihteeksi uusi maja! Kahen kerroksen juttu. Tää oli taas päivän parasta antia, riekuttiin sitte ilta Mimmin kans keittiön puolella. Meitä onkin harmittanu, kun se jumboloota vietiin meiltä jo pois. Pidettiin kuulemma liikaa ääntä sen kans, ku ihmiset olis halunnu nukkua. Höh.

Piilossa! Mulloli vauhti päällä!

Näin sen paperitolleron tuolla jossain!

Hah, käskin laittaa tämänki kuvan tänne! Peräpää vaan vilahtaa ku syöksyn paperitolleron kimppuun!

Ok, oli se Mimmiki tuolla. Seki oli ihan söpönä sen paperitolleron kans, jahtas sitä ympäriämpäri. Parhaat leikit meillä on aina sillon, ku kameraa ei oo näköpiirissä!

Mimmi piilossa

Majan alakerrassa leikittiin myös paperitollerolla, hauskinta oli napata se verhon takaa kiinni! Palvelija heitteli sitä meille vaikka kuinka kauan ja joka kerta sain sen sujahtamaan sohvan alle niin, että eukko joutu voimisteleen, että sai sen pois sieltä..

Ei kiinnostanu enää, tollero oli väärällä puolella majaa.

Tässä Mimmi vaani jo mua! Vähänkö oli sitte järkyttävä painimatsi meillä! Piti oikein tuimaa ilmettä näyttää Mimmille, siitä se vaan julmistu lisää ja pörhisti häntänsä mulle. En sitte enää halunnu leikkiä sen kaa.

Leikki päättyy aina siihen, että on pakko pötköttää vähän aikaa. Olihan se hauskaa!

Vähän kyllä harmittaa, ku läppäsin Mimmiä ohimoon sen verran kovaa, että tais hipasta vähän silmääki. Palvelija on huolissaan, ettei vaan viimekeväinen episoodi toistuis. Sillon Mimmillä tulehtu silmä meijän painin jälkeen ja se oli monta viikkoo tosi kipeenä. Lääkäritäti kyllä sillon väitti, ettei sieltä silmästä löytyny mitään haavaa, eikä sille laitettu laastaria. Se vilkkuluomi on kyllä ällöttävä! Ei ollu leikkikaveria sillon mullakaan, eikä se ollu kivaa. Mää pidän nyt huolen, ettei Mimmi raavi sitä silmäänsä vaikka kutittais, ni ehkä se sitte ei tulehu. Kyllä mää siitä tykkään, vaikka se ei ehkä aina tykkää musta ku oon ehkä vähän kovakouranen joskus.."

- Alfred 

P.s. Ja tasapuolisuuden vuoks halusin, että munki vauvakuvat esitellään täällä, ni ne on tuolla mun kasvattajan sivuilla. Ollaan kyllä veljekset ku ilvekset!

Korttihässäkkä

"Voi kiesus mitä tuo palvelija nyt keksi! Se tuli eläinkaupasta mukamas jonku uuden lelun kans ja illalla sitte nähtiin ja koettiin mitä muuta se sieltä toi. Kyllä nyt oli pohjanoteeraus ja turhien ostosten top kakkoseen pääsi nämä jutut!!

Jotain joulukortteja se olis muka halunnu, niissä olis ollu meijän kuvia. Joo, hyvä idea noin sinällään, mutta mitä himputin punasia härveleitä meihin muka pitäs solmia?!!

Siinä sulle korttikuva, kyllä mää sanon että tää oli viimenen kerta ku yrität tuollasia turhakkeita mulle! Sitäpaitsi kravatit ja rusetit on kyllä pojille, mää oisin halunnu jonku prinsessaviitan!

 Siinä sulle rusettia! Äläkä luulekaan, että vielä kattosin suhun päin. Ei tuu onnistuun ja tiiät kyllä itekki sen.

Ota se poisss!!!!!!
Vasemman ylälaidan kuvassa näyttää, että mää kuristun tuohon. Mahtu sinne neljä palvelijan sormee helposti väliin, että siitä ei oo kysymys. Mulla on vaan tosi tuuhee tuo karvotus ni siks se näyttää hassulta..

Luojan kiitos tuota rääkkiä ei kestäny tuota kauempaa vaan remeli otettiin pois ja sain rauhottua. Tapahtuma kesti varmaan kaks minuuttia, mutta siinäki oli kaks minuuttia liikaa!

Alfred olis saanu kuulemma tollasen tonttulakin päähänsä.. HUOH! Olihan se sillä ehkä sadasosasekunnin ja se siitä...
Kerranki oltiin kolleron kans samaa mieltä: Tää ei ollut nyt ollenkaan hyväksyttävää missään mielessä. Vaadimme korvauksia henkisestä kärsimyksestä ja todistusaineisto tästä ilkeydestä on toimitettava sille joulupukille!

 Pidä tunkkis!"

- Mimmi (ja Alfred huutaa taustalta)

P.s. Palvelija päätti kyllä ostaa sitte ne kortit kaupasta ihan niinku tähänki asti. Lakki ja rusetti pääty jemmalaatikkoon. Meitä on hyvitelty jo kauan tämän tapahtuman johdosta ja ollaan jo lähes annettu anteeksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Blogin tarina

Sain blogin tarina -haasteen Pesukarhu kissoilta ja Pena-kissalta jo aiemmin Penan tarinapostauksen kommenttikentän kautta. Kiitos tästä!

Haastetta on ollut vähän vaikea lähteä kirjoittamaan, koska olen vasta elokuussa perustanut blogini ja ensimmäisessä postauksessa taisin höpöttää jo joitain syitä blogin perustamiseen. Taisinkin nyt lopulta päätyä kertomaan alusta alkaen kaiken elämäni eläimiin liittyvän ja niitä sivuavan, haaste kun tuntui olevan kovin laajasti käsiteltävissä.

Oliver 2009

Eläinten ystävä olen ollut aina. Lapsuudenkodissani meillä oli ajan kuluessa kaksi kania, marsu, kaksi kissaa ja itse pidin ”piilolemmikkinä” miljoonakaloja pikkuisessa kipossa (ei ehkä ihan fiksuinta) ollessani ala-asteikäinen. Kissat olivat silloin vapaasti ulkoilevia, navetasta haettuja maatiaisia, jotka eivät ikävä kyllä monta vuotta eläneet. Toisen, Viivi-kollin, löysin itse ollessani noin 11-vuotias, auton alle jääneenä. Ikään kuin tämä ei vielä olisi riittänyt, löytymishetkellä ”isommat pojat” heittelivät kiviä kuolleen kissamme päälle.. Isäni kävi Viivin sitten hakemassa ja hautaamassa. Tapahtuman jälkeen päätin, että jos ikinä oman kissan otan, sitä ei päästetä ulos.

Koirista minulla ei juuri ollut kokemusta ennen appivanhempieni perhoskoiran tapaamista. Nyt jo 10- ja puolivuotias Oliver on onnistunut kääntämään päätäni edes hiukan koirien ystäväksi. Pään kääntymiseen on kuitenkin tarvittu kymmenen vuotta koiran silittelyä, suklaasilmiin tuijottelua ja leikkimistä, rapsuttelua sekä paljon yhteistä aikaa.. Oliverilla tulee aina olemaan suuri paikka mun sydämessäni. <3 
 

Oliver 2015

Tavatessani mieheni kymmenisen vuotta sitten, olin sanonut jo hyvin aikaisessa vaiheessa, että haluan jossain vaiheessa lemmikiksi kissan. Mies koiraihmisenä tarvitsi hetken aikaa sulatellakseen asiaa. Ei siihen montaa vuotta mennytkään, että sain kissani. ;)

Mimmin vauvakuvat löysin, kun etsiskelin kissavauvoja ja rakastuin neitiin valokuvien perusteella jo vakavasti. Vieläkin käyn niitä kuvia ihailemassa täällä ja mietin, kuinka osuvia kuvia kasvattaja olikaan ottanut Mimmi-vauvasta. Mimmi saatiinkin aika nopeasti kotiin, kun luovutusikä oli jo ohitettu.

Mimmi maalis-huhtikuussa 2014

Idea toisesta kissasta taas lähti ihan siitä, kun Mimmi alkoi näyttää merkkejä siitä, että kaveri olis kiva. Edes viisi tuntia leikkiä päivässä ihmisen kanssa ei riittänyt, ja neiti kurisi ja kiisi ympäri asuntoa. Nyt voi todeta, että Alfredin haku oli ihan oikea ratkaisu kaikkien kannalta, perheemme on nyt täysi. Odotteluaika vain oli ihan täyttä tuskaa, jännitys uuden pennun tulosta kaiveli mahan pohjassa. Alfredille saa myös antaa sitä hellyyttä, mitä Mimmi ei niin usein tunnu kaipaavan.
 

Alfred tammikuu 2015

Olen Mimmin ja Alfedin aikana muuttunut totaaliseksi kissaihmiseksi ja halusin kirjata ylös tapahtumia kissojen elämän varrelta. Kuvannut olen näitä natiaisia aina, mutta kuvat hilloutuvat lähinnä muistikorteilla ja tietokoneella. Aiemmin pidin blogia eri aiheesta, mutta se aihe ja koko blogi sen mukana kuivui ajan saatossa kokoon. Kun kotona pyörii kaksi kissaa tutkimassa ja arvostelemassa kaikkea mitä teen, on vaikea olla puhumatta kissoista ja niiden touhuista. Luonnollista oli päätyä pitämään blogia elämäni rikkauksista, kissoista. Ensimmäisenä kerroin blogista veljilleni ja myöhemmin kissojemme kasvattajille, jos he haluaisivat välillä seurata kasvattiensa elämää.

Halusin alusta lähtien pitää blogin kepeänä ilman asiatekstejä, varsinkin kun mikään asiantuntija en ole millään muotoa. Täällä ei siis tulla jatkossakaan näkemään faktoja mistään aiheesta, korkeintaan viittaan esim. omien kissojeni ruokailujen sujumiseen..
Aikaa minulta ainakin tällä hetkellä löytyy tähän puuhasteluun ja olen tykännyt hirmuisesti kissojen kuvaamisesta ja blogin pitämisestä, enkä ollenkaan vähiten uusien tuttavien ansiosta! Kiitos teille lukijoille, kun jaksatte kommentoida ja piristää päiviämme!
 

Alfred vajaan viikon meillä olleena 12.1.2015

Kuvaustaidon puutetta yritän ehkä korvata kuvien määrällä. :D Toivottavasti joskus vielä opin käyttämään kameraa niin, että määrän voi korvata laadulla. Kuvaaminen itsessään kiinnostaa minua kovasti.
Taitekohtia tästä blogista ei kyllä varmasti vielä löydy, ensimmäinen sellainen saattaa olla tämä haaste. Jouduin oikeasti miettimään eri asioita tämän kirjoittamisen kanssa ja voi olla, että jotain pientä muutosta on jossain vaiheessa luvassa. Lähinnä jäin miettimään, kirjoittaako jatkossakin ”kissan suulla” juttuja vai ihan itsenäni vain. Persoonia tässä hässäkässä saattaa kenties olla jo liian monta.

Tilityksestä tuli pitkä kuin nälkävuosi ja välillä saattoi aihe lähteä jo lapasesta.. Deletoinkin muutamaan otteeseen koko haasteen, mutta nyt punnaan tämän loppuun asti!

En ole ollenkaan kärryillä, ketkä ovat haasteen jo saaneet tai tehneet, mutta pikaisen tutkimisen jälkeen haastan seuraavat blogit kaivelemaan menneisyyttään:
Kissat kertovat
Kollinkoukkuja
Valloittava kissa

Tässä vielä ohjeet haasteeseen: 
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

Jumboloota

"Kattokaas mitä me nyt saatiin! Jumbolaatikko!! Miespalvelija oli voittanut jossain arvonnassa telekkarin niin me tiiettiin heti ootella, että saadaan tuo mahtiloota leikkeihin.

Nuo rämpytirämpyti-narut oli ihan huikeet, Mimmi näppäili niitä puoli päivää kuin kitaraa. Sitte ne leikattiin pois ja nakattiin roskiin. Roskiin! Nuo olis ollu mitä parhaimmat leikkinarut. Joojoo, tiietään, ei oo kissojen leluja tuollaset mutta oltais me silti vähän aikaa voitu niitä höykyttää..

Avaa jo tuo loota!!

Vähän meitä jo houkutti tehä jotain tuhmuuksia, kun ei mitään ruvennu tapahtumaan, mutta kilttejä kissoja kun ollaan niin ei sitten kuitenkaan tehty. Yritin kyllä maukua siihen malliin ponnekkaasti, että nyt meille toi ja heti, mutta eihän mua ikinä totella täällä..

Kurkin lattialle, mutta oli melko pitkä matka alas tuolta! Onneks en pudonnut ja hyppäsin sitte sohvan kautta niinku yleensäkin, en oikeen tykkää korkeista paikoista. Tai siis tykkään, mutta en haluu hypätä niistä pois.

Vihdoin me sit saatiin jumbo parin päivän odottelun jälkeen! Kaajettiin se heti suosiolla kyljelleen ja tuo toimii nyt tosi hyvin liukumäkenä. Tuohon ko menee kyljelleen niin valuu ihan taatusti alaspäin ja sit saa kavuta uudestaan ylemmäs.

Oon piilossa.

Saatiin vielä pari aukkookin, että voi kunnolla vaania toista tuolta. Ai että meillä on ollu kivaa! Välillä mää meen sisäpuolelle ja Mimmi on ulkopuolella ja se pomppii tuossa päällä niin että mää meinaan litistyä ja sitte pinkasen karkuun!

Vähän meitä hirvittää, ettei saada kauaa pitää tuota laatikkoa, kun se ei kuulemma oikein muka mahdu tänne. Meistä (ja palvelijasta) toi televisio se vasta iso onki, eihän noin isoo tarvis olla näin pienessä talossa. Lahjahevosen suuhun ei kuulemma pidä kurkkia, mitä sitte tarkottaakaan..."

- Alfred

Jemma

"Eilen päästiin taas näkemään meidän jemmalaatikko. Tutkittiin aikamme vaihtoleluja ja valikoitiin joitain, millä halutaan taas hetki leikkiä ja sitten Alfred häipy johonki. Mää kapusin sitten laatikon päälle pötköttään, on muuten menny jotenki huteraks tuo boksi..
 

Eihän sitä pötkötysrauhaa taas kauaa riittänyt, vaan tuo teini tuli heti takasin pyörimään ja nuuskuttamaan noita kamoja.

Katoin sitä pahalla silmällä, mutta ei se tajunnu ollenkaan, että oisin voinu ihan rauhassa olla yksinään hauskan laatikon päällä.

 Eikö teistäkin nyt oltu jo liian lähellä? En voinut vastustaa kiusausta!

Läps! Kunnolla en jaksanut alkaa nahistella, olis ollu vielä päikkäriaika. Palvelija vaan yritti saada meitä jotenkin "aktivoitua", kun edellisyönä oltiin taas muka oltu liian aikaisin seuraa vailla.. Lähti Alfred kuitenkin tuollakin huitasulla sentään vähän matkan päähän.

Huomatkaa muutama karva kynsissäni :D

Pyörin ja hyörin, mutta hyvä asento oli mennyttä! Voi tuota kakaraa! Jouduin sitten nousemaan ylös. Lelujen suuri, mutta kuitenkin liian pieni valikoima aiheutti pientä ahdistusta, kun en millään keksinyt, millä olisin halunnut leikkiä. Onneksi palvelija laittoi jemman pois ja leikitti meitä loppujen lopuksi vanhalla tutulla hyväksihavaitulla narunpätkällä..

Sellainen meidän jemmalaatikko on. Ne ihmisten kans tarvittavat lelut on vielä eri paikoissa, tässä jemmassa on myös meidän paperit ja tuo hyi-yäk-kauluri hätävarana, jos sitä joskus vielä tarvitaan. Eihän ole vielä edes ollenkaan tarpeeksi leluja meillä, laatikko ei ole edes puolillaan?!"

- Mimmi