Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. joulukuuta 2017

Mimmi 4v.

Mimmi täytti torstaina neljä vuotta. Juhlimme merkkipäivää vain pienesti perheen kesken. Mimmille taidettiinkin tänä vuonna pitää ensimmäistä kertaa oikeat synttärijuhlat, edellisinä vuosina joulukiireet ovat aina olleet esteenä kunnon pileille. Varapalvelijat toivat päivänsankarille lahjaksi herkkuja, mutta mitä teki Mimmi? Ryntäsi ovikellon soidessa yläkertaan ja pysyi siellä vieraiden lähtöön asti. No, aina ei kiinnosta juhlia vanhenemistaan.. ;)
Itse ostin Mimmille lahjaksi älypelin, mutta voi kuinka sen kanssa kävi. Brittiläisten lyhytleukaisuus ja isotassuisuus iski jälleen päin kasvoja (haha.), kun älypelin koko ja mittasuhteet selvisivät. Eihän Mimmin pikkuinen suu yletä napsimaan herkkuja pelin alimmista lokeroista, eivätkä tassut mahdu kaapimaan niitä lokeroista ulos. Voe rähmä. Onneksi varapalvelija hoksasi ehdottaa pientä modifiointia peliin ja ehkäpä pienen tuunauksen jälkeen pääsemme oikeasti pelailemaan. (Askartelemme koloihin pahvista pienet "nostatukset"..)
Mimmi fiksuna kyllä hoksasi, mikä älypelissä oli ideana, mutta turhautui heti, kun tajusi myös sen, ettei pääse käsiksi namusiin. 
Paras osa lahjaa: oma lahjapaperi!
Toisiin herkkuihin on päästy käsiksi joka päivä, joulukalenteriherkkuihin siis! Cosma-kalenteri ei pettänyt tänäkään vuonna ja saimme yllätyspostina Primacatilta uuden kalenterin vanhan tilalle. Tämä täti meinasi ihan herkistyä niin hienosta asiakaspalvelusta!
Mimmillä taisi tosin mennä vähän pasmat sekaisin, kun saikin aloittaa yhtäkkiä uuden kalenterin. Herkuilla on joinain päivinä pelkästään leikitty ja odotettu tilalle aiemmin saatuja maitonappeja ja muita korvikeherkkuja.. Saa nähdä, kuinka ensi vuonna käy.
"Tää on mun eikö ookki?"
Alfred ei tänäkään vuonna halunnut ymmärtää, miksi hänen paketointiapuruuttaan ei oikein arvostettu. Lahjanaruja tässä taloudessa ei jatkossa näy yhtään ainutta, sen verran halukkaasti sen kimppuun hyökkäiltiin ja lopulta löysin itseni vessasta paketoimasta.. :D
"No tuo ainaki on mun."
Vanha herra Oliver (12,5v.) on aiheuttanut viime aikoina itse kullekin sydämentykytyksiä ja haikein mielin paketoin koirulin lahjaa. Ei voi tässä vaiheessa tietää, onko tämä Ollin viimeinen joulu. :'( Tiedossa ollut sydänvika alkaa olla aika pahana ja lääkäri kontrolloi tilannetta tarkkaan, vielä ei hänen mukaansa kannata kuitenkaan toivoa menettää. Toivomme tietysti, että lääkitys saadaan vielä kohdilleen, mutta on hurja nähdä ennen niin iloisen koiran lamaantuvan..

Kaikesta huolimatta täällä valmistaudutaan rauhallisin mielin joulun viettoon, ja haluammekin toivottaa teille oikein maukasta ja hyväntuulista joulua! Olkaahan kiltisti! ^.^ 
Ainahan kaikki kissat on kiltisti!

Iloista joulua!

Toivoo Mimmi & Alfred ja palvelija

lauantai 24. joulukuuta 2016

24/24: Jouluaatto!

Jännittävää...
Lepposaa...
 Ja ratkiriemukkaan hauskaa joulua!

T. Mimmi & Alfred ja palvelija

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukalenteri: 1

Jokainen luukku on lähempänä joulua,
koko kuulle riittää touhua.
Kuvien laatu kalenterissa ei päätä huimaa,
mutta ajatus on tärkein, niin se pukkikin tuumaa.

Nyt on aika kirjoittaa pukille,
jos on tarvetta vaikka uusille sukille.
Emot kirjoittamisessa auttaa,
pyynnöt postinkantajan matkaan laittaa.