Näytetään tekstit, joissa on tunniste kärpäset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kärpäset. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Alffilla on asiaa

A: Olisikohan meillä Teillä hetki aikaa keskustella kissa-asioista?

Asia on tärkeä ja se koskee kaikkia kissoja. Haluaisimme muistuttaa, kuinka ehdottoman tärkeää on ehtiä levätä tarpeeksi myös kesällä. Tiedämme, että kärpäset ja kaikki muut öttiäiset valtaavat taas mielen ja on vaikea keskittyä muihin puuhiin niiden saalistamiselta, mutta tehkäämme kaikkemme!

Tässä siis Mimmin yksinkertainen demonstraatio päivälevolle, osa 1: Näin asetut mukavaan asentoon. Huomaa herpaantumaton katse ja hännän tarkka asettelu!
Luota itseesi ja siihen, että petipaikka on pysynyt samana kuin edelliskerrallakin. Näin voit keskittyä vielä hetken aikaa kuuntelemaan kärpäsen surinaa samalla, kun asetut pötkötysasemiin.

Luota siihen, että kärpäsiä löytyy myös päiväunien jälkeen. Muista, että niitä löytyy varmasti vielä yöaikaankin, jolloin saalistaminen on kaikkein kivointa!
Bonuksena voit mulkaista rauhan rikkojaa eli kuvaajaa, joka häiritsee tämän tärkeän rituaalin toteuttamista. Se saattaa ymmärtää häipyä loitommalle, jos hyvä tuuri käy.

Ja näin olet valmis ummistamaan silmäsi ja uneksimaan pulleista kärpäsistä ja uskomattoman mahtavista saalistustaidoistasi!
Paitsi että Mimmi unohti tietysti sen ekaksi tärkeimmän jutun eli mitä pitää tehdä ENNEN pehkuihin menoa. Hammashuolto!
Mä hoidan edelleen itse omia hampaitani pureskelemalla tällaista nystyräpalloa. Siinä on muuten jo reikä eli palvelija: saisinko ystävällisesti taas uuden pinkin pallon, se vihreä näistä ei kelpaa, kiitos. ^.^

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kuu kärpäsestä kesään

Ensimmäinen kärpänen pyydystetty ja syöty, tänään! Ihmiset sen pihalta pyydystivät sisätiloihin, ja koska kärpänen taisi olla vielä kevätkohmeessa, Alfred söi sen suihinsa noin viidessä sekunnissa. Ei kerennyt kärpänen sisäilmaa haistella, ei. Ja koska toimitus oli noin nopea, en ehtinyt kaivella kameraa pölykerroksen alta toimintakuntoon. Palaamme siis aikaan ennen kärpästä ja jatkamme tästä harrastuksesta myöhemmässä vaiheessa.
"Tässä sitä vasta haaveillaan kesästä ja kärpäsistä, enää puuttuu se kesä."
Meillä on tässä ollut ihan tyhmiä viikkoja, kun jonkun pitää olla jatkuvasti tienaamassa, eikä ehditä arkisin tekemään oikeastaan mitään muuta. Alfred päätti sitten antaa muuta ajattelemisen aihetta, kun lopetti syömisen kokonaan keskiviikkoaamun jälkeen, oksennettuaan edellisyönä joitain kertoja (5 läjää klo 01.30, läjistä vain yksi matolla!).
"Tällanen olo mulla oli: burp-blaaaggh. :p"
Emo-palvelija huolestui tosissaan, kun miespalvelija oli ehkä ensimmäistä kertaa ikinä huolissaan kissasta. Luojan kiitos torstaina Alfred kuitenkin söi jo pikkuisen annoksen, ja kaupasta kipaistu vehnänoras kelpasi ja luultavasti auttoikin mahakipuihin. Syöminen tapahtui viimetipassa, tuon ruokailun jälkeen olisimme kiikuttaneet pojan jo lääkäriin, jos ruoka ei olisi maistunut. Sen verran nuupahtaneita täällä jo oltiin, että ei kelvanneet herkkunamit eikä narupelit, joihin Alfred on edelleen normaalitilanteessa koukussa.
"Mutta nyt oonki jo ihan fine!"
Nyt tilanne on jo paljon parempi, eikä syömisongelmaa enää ole. Vihdoin hiekkalaatikosta löytyi myös Alfredin kakkoshätä, jota olen odotellut, että saa huokaista helpotuksesta. Tiedä sitten, mikä tuohon syömättömyyteen oli syynä.
Tänään on sitten ollutkin jo ihan kiva päivä, ollaan kärpäsensyönnin lisäksi värkkäilty kissojen kanssa kaikennäköistä. Suurin syy "kaikenlaiseen värkkäilyyn" on varmaan siinä, että yritän vältellä siivousta kaikin keinoin. :D 
"Alamainen hommiin siitä, hophop!!"
Ei kai tässä auta kuin totella, kun Kapteeni Käskee. Sitä ennen, Alfredin päivän mietintä:
"Jos palvelija meinaa huomenna antaa äänensä jollekulle, miten se aikoo jatkossa lässyttää meille??"

- Alfred ja "vähä väsyny" palvelija, lottovoittoa odotellessa

torstai 12. tammikuuta 2017

Öttiäiset

Nonni. Vessan lattiakaivossa on ollut jo hetken aikaa elämää, jota siellä ei soisi olevan. Tuhoamisyrityksistä huolimatta nämä pienet pirulaiset ovat alkaneet levittäytyä kaivosta muuallekin! Onneksi joku on asiasta innoissaan.
"Aimäävai"
Alfred alkaa olla jo neuroottinen pikkuisten öttiäisten seuraamisen kanssa. Pikkuisia kärpäsiä jahdataan jokaisessa mahdollisessa välissä ja niin kauan kuin vessassa mitään suinkaan näkee.
"Joko ne on kohta tuolla asti??"
Tietysti tämänkin kuvausajan olisi voinut käyttää vaikka puhdistamalla lavuaarin hajulukon, mutta kuvaaminen ja Alfredin seuraaminen oli yllättävää kyllä se mieluisampi vaihtoehto... ;)
"JÄIKSEMUNTASSUUN???"
"Ei jääny, tuolla se on!!!"

Pikkukärpäset ovat ovelia piiloutumaan. Mutta kun yksi piiloutuu, toinen saattaa ilmestyä saalistettavaksi...
"HAHAA!"
"Oispa aina pikkuisia öttiäisiä."
Saalistus ja Alfredin onnenpäivät saavat jatkua, kunnes vessa ja viemärit saadaan "yllätyspuhtaiksi". ^.^

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Meijän päivä

Tiistai.

"Aateltiin yhessä vähän paljastaa, miltä meijän arki näyttää. Päiväks valikoitu tiistai, ei tiietä miks.
Noin kello 04-07:
Oltiin hereillä. Tuijoteltiin takaoven ikkunasta pihalle, leikittiin palloradalla ja paperitolleroilla ja mitä täältä nyt löytykään, hippailtiin ja painittiin. Yleensä osataan leikkiä aika hiljaa, ainakaan naispalvelija ei meijän touhuista häiriintyny tänäänkään..

Miespalvelija heräili puoli seittemän kieppeillä ja sillon meillä oli kovemman tason formulat käynnissä, yläkertaan juostiin peräkkäin tosi lujaa ja heikompia aina hirvittää kattoo meijän porrasjuoksua.
Herää jo, herää jo!
Seiskan jälkeen alettiin pikkuhiljaa herätellä tota palvelijaa antaan meille aamupalaa. Käydään yleensä vuorotellen sängyssä hyppimässä, ensin hiljempaa ja sit vähän jo mau´utaan ja Alfred lopulta menee sen naaman eteen tuijottamaan sitä. Mimmin katse porautuu palvelijan uneen ihan lattian tasolta asti, ei tarvii ihan viereen asti aina edes mennä.
'Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään ihan lähelläin.....' :D
Joskus kasin jälkeen se sitte heräs ja kömpi suoraan sängystä täyttään meijän ruokakipot (Mimmille raakaruokaa ja Alfredille tonnikala-kana-Schesiriä) ja laitto itellensä kahvia, jota se silmät ristissä joi sitte seuraavan tunnin, niinku joka ainoo muukin aamu. 
Sapuskan jälkeen me käytiin tietty veskissä ja sit Mimmi jatkoi vielä paperitolleroleikkiä, kun se jäi pahasti kesken aiemmin. Mimmillä oli tänä aamuna virtaa ja se keksiki kaikennäköstä pientä puuhastelua palvelijan viihdyttämiseksi, se tollero ainaki oli sata kertaa sohvan alla jo ekan kahvikupin aikana. Tästä ei kuvataltiointia, koska palvelija ei missään nimessä ole aamuihmisiä..
Sitte oliki hyvä aika vetäytyä pikku tirsoille, ku oli saatu ruokaa ja palvelija suurinpiirtein hereille putsaamaan meijän hiekkikset (kaksi kakkaa ja kolme pissaa oli puolen vuorokauden saldo) ennen töihin lähtöään. Ainakin Alfred oli tänään kakkosunien kannalla. Mimmillä oli vielä viime hetken halipula ja palvelija rapsutteliki sitä taas kylppärissä jonkin aikaa ja kuunteli kehräystä. Mimmi on vasta viime aikoina opetellut sitä puskemishommaa, mistä palvelija on jostain syystä ihan innoissaan.
Monesti ootellaan jo keittiön ikkunalla palvelijoitten töistä tuloa, tänään Mimmi katto ikkunasta vaan sillon, ku ne lähti.
M: Mun maito!
Päivällä palvelijat kotiutu töistä hyvissä ajoin ja löysi Alfredin samasta paikasta, mihin se jäi ku ne lähti. Ei jaksettu ees mennä eteiseen niitä vastaan, vaikka monestikki kyllä mennään. Oltiin kylläki tietysti mukana ku ne purkas ruokakassia. Ei ollu meille yhtään mitään?!
Munnn.
Päiväruoka-aika oli poikkeuksellisesti jo joskus ennen puolta päivää ku Mimmi niin kauniisti pyysi sapuskaa (puskee ruokalaatikon ovea ja katsoo silmiin).  Päiväruualla meillä on nälkä, jos ei olla ehditty vetää raksuja mahaa täyteen ja palvelija miettiiki nyt kuulemma, jos jätettäs koko päiväruoka väliin ja me syötäs sillon vaan täsmäannos raksuja, jaiks! Kuulemma muutki kissat pärjää kahella ruokintakerralla, mitäh!?! Alfredilla on myös kuulemma liian pullea massupussi...
Yäk, lättyjä.
Ruuan jälkeen on leikkihetki. Siis viimeistään sitte ku palvelijatki on saanu sapuskaa. Tänään Mimmi autto hernekeiton ja lättyjen valmistuksessa ainakin karvoittamisen muodossa. Ötökkä ikkunassa kiinnosti kyllä hernaria enemmän..
Etsää enää lättyohjetta tarvi, leikkimäänn!! piip.
Päivien leikit aina vaihtelee, tällä hetkellä Alfredin lelu on pitkä keppi, jonka päässä karvainen pallo ja Mimmillä se Cat Danceri on edelleen kova sana paperitollojen lisäks. Toki me taas veettiin päivärallit ja hetken oli kivaa ku sai jahdata kärpästä. Palvelijalta meni vähän ohi että kumpi sen sitte nappas. (Alfred tietysti, sivuhuomio)
Karvapallo, paras pallo.
Leikin jälkeen vetäydyttiin kunnon tirsoille, kuka mihinkin.
Parhaat paikat on palloradan ääressä, oven vieressä vanhan kiipeilypuun juurella tai keittiön ylätason päällä niinkuin tänään, ja kunnon päiväunille Mimmi hiipii myöhemmin yläkertaan asti. Alfred tyytyi tänään sohvapaikkaan, ei sitä koko päivää voi samassa paikassa nukkua. Aina ei väsytä päivällä, sillon tuijotellaan pihalle ja haistellaan raitista ilmaa tuuletusräppänöistä. Alfred saattaa välillä maukua leikkikaveria ja saattaa palvelija joskus vielä jatkaakin leikkimistä. Tänäänkin se heltyi vielä uudestaan leikkiin, ja Alfred jahtasikin palloa ihan tosissaan!
Herättiin taas sitte iltapalalle kahdeksan aikaan ku palvelijat tuli toisen kerran töihinstä. Mimmi sai taas raakaruokaansa pakotuspillerillä (= vitamiinit suoraan kurkkuun, palvelijan huomautus) ja kalsiumilla höystettynä ja Alfred söi sardiinikanaa ja raksuja.

Yllätettiin palvelija ja oltiinki poikkeuksellisesti illalla ihan virkeinä. Leikittiin sen kans taas keppileluilla. Alfred halus karvapallonsa takan päälle, vaikka tietää jo ettei se mahdu sinne takan ja seinän väliin. Mimmi jahtas kepin narua ja paperitolleroita. Sitte vielä palvelija heitteli kilisevää hiirua ja me käytiin vuorotellen paikallistamassa se. Saatiin ihan hulluna kehuja tässä leikissä!
SAINPAS KIINNI!
Klo 23 talo alkoi pimentyä sitte ku hiekkikset oli taas putsattu (kolme pissaa) ja ihmisten iltatoimet suoritettu. Saadaan yöks muuten aina pienet kasat raksuja johonki päin kotia, niitä on kiva sitte ettiä ja jos on hyvä tuuri, ni lohiraksuja vielä muutama meijän virikepalloon. Palvelijat rupes oleen valmiita nukkumaan, ne nukkuu muuten aina tosi kauan kerralla! Palvelija silittää illalla meitä aina samalla tavalla ja sanoo "mennään nukkumaan" nii siitä me tiietään.

Mimmi jäi vielä olkkarin puolelle, mutta Alfred kömpi palvelijan kans samaan aikaan niitten sänkyyn. Se yritti kyllä jäädä nukkuun miespalvelijan peiton päälle, mutta se tuliki melkein heti kans nukkuun ni Alffis oli pakotettu siirtyyn oman palvelijan tyynyn ja pään viereen. Siinä oli palvelijan viimeinen havainto meistä ennen nukahtamistaan.

Sellainen oli meijän tiistai, oli ihan hyvä peruspäivä, tosi leikkisä."

-Mimmi & Alfred

torstai 23. kesäkuuta 2016

Jotakuta lapsettaa

A: Mimmii, Mimmi hei?!!
 M: NO MITÄ?
A: Suomessa on länsi ja itä! Hehehee mutta arvaas mitä muuta?
M: ....no mitä, ei nyt oikein kerkeis!?
 A: Sun pää on puuta!! Höhö.
M: Eikstoi ikään kasva aikuseks??
A: Oli mulla vieläki muutaki...
A: Sitä vaan, että tykkään susta, vaikka ootki puupää.. <3 <3

torstai 31. maaliskuuta 2016

Huvinsa kullakin

Mitähän täällä touhataan...
 
 Huvia, vai onko tässä nyt oikeasti joku idea...?
Onko meillä pieni salaisuus vai tiiättekö mitä me tehään? ;)