Aina sydämessäni

Tänään koitti yllättäen se päivä, kun oli aika jättää Oliverille haikeat jäähyväiset. Oliver nukkuu nyt ikiunta "landella", missä hän eläessään viihtyi erinomaisesti ja nautti vapaudestaan. Oliver yksin tietää, kuinka paljon minulle merkitsi.

Ensimmäisiä kohtaamisia mökillä 2006. Kuva: Jenni E.

 Levolle lasken, Luojani,

Armias ole suojani.

Jos sijailtain en nousisi,

Taivaaseen ota tykösi. 

Oliver 8.5.2005-3.6.2018

Lepää rauhassa, kaikkien rakastama kultapieni! <3

Jotain yllättävää

Palvelijat ovat erkaantuneet kuukaudeksi eri osoitteisiin, koska varapalvelijat lähtivät reissuun ja jättivät herra Oliverin meidän vastuullemme. Emme kiusaa vanhaa koiraa ja kissoja yrittämällä yhdistyä yhteen osoitteeseen, vaikka se ehkä saattaisi jotenkin asunnon jakamalla onnistuakin. Elämä nyt vaan on hetken aikaa melkoista hullunmyllyä kahden asunnon välillä ravatessa. :D

Oliverin syntymäpäivä osui reissun ajalle ja me tietysti pidimme parhaamme mukaan vanhemman koiran arvolle sopivat (?) kekkerit.

 Päivänsankari taitaa jo tietää juhlien kulun.

"Saaks ottaa saaks ottaa jo??"

 Ekana enimpien takkujen harjaus ja sen jälkeen herkkutikku tai kaksi..

"Party PARTYYY!"

Mitäpä olisivatkaan juhlat ilman ystäviä. Oliverin ystävät kokoontuivat yhteen ja onnittelulaulut raikasivat!

Herra Hirvi yritti aloittaa värssyn ruotsiksi, mutta Sammakko sentään pisti hanttiin ja niin me kaikki lauloimme Oliveria onnitellaksemme, selvällä suomen kielellä.

"Kyllä!"

 "Paljon onnea vaan

paljon onnea vaan,

kun on syntymäpäiväs'

Paljon onnea vaan!" 

  

Charmantti herra täytti 13 vuotta, joista olemme tunteneet toisemme lähes 12. Oliver on alkanut harmaantua komeasti nassusta ja kuulokin alkaa olla "valikoiva", mutta sitä rakastettavammaksi toinen muuttuu, kun ikää tulee lisää.

Onnea Olli! <3 

P.s. Koska oikea synttäripäivä on vasta tiistaina, saa Oliver huomenna vielä synttärikortin halausten ja rapsutusten kera sekä luun pureskeltavakseen. ^.^

Mimmi 4v.

Mimmi täytti torstaina neljä vuotta. Juhlimme merkkipäivää vain pienesti perheen kesken. Mimmille taidettiinkin tänä vuonna pitää ensimmäistä kertaa oikeat synttärijuhlat, edellisinä vuosina joulukiireet ovat aina olleet esteenä kunnon pileille. Varapalvelijat toivat päivänsankarille lahjaksi herkkuja, mutta mitä teki Mimmi? Ryntäsi ovikellon soidessa yläkertaan ja pysyi siellä vieraiden lähtöön asti. No, aina ei kiinnosta juhlia vanhenemistaan.. ;)

Itse ostin Mimmille lahjaksi älypelin, mutta voi kuinka sen kanssa kävi. Brittiläisten lyhytleukaisuus ja isotassuisuus iski jälleen päin kasvoja (haha.), kun älypelin koko ja mittasuhteet selvisivät. Eihän Mimmin pikkuinen suu yletä napsimaan herkkuja pelin alimmista lokeroista, eivätkä tassut mahdu kaapimaan niitä lokeroista ulos. Voe rähmä. Onneksi varapalvelija hoksasi ehdottaa pientä modifiointia peliin ja ehkäpä pienen tuunauksen jälkeen pääsemme oikeasti pelailemaan. (Askartelemme koloihin pahvista pienet "nostatukset"..)

Mimmi fiksuna kyllä hoksasi, mikä älypelissä oli ideana, mutta turhautui heti, kun tajusi myös sen, ettei pääse käsiksi namusiin. 

Paras osa lahjaa: oma lahjapaperi!

Toisiin herkkuihin on päästy käsiksi joka päivä, joulukalenteriherkkuihin siis! Cosma-kalenteri ei pettänyt tänäkään vuonna ja saimme yllätyspostina Primacatilta uuden kalenterin vanhan tilalle. Tämä täti meinasi ihan herkistyä niin hienosta asiakaspalvelusta!

Mimmillä taisi tosin mennä vähän pasmat sekaisin, kun saikin aloittaa yhtäkkiä uuden kalenterin. Herkuilla on joinain päivinä pelkästään leikitty ja odotettu tilalle aiemmin saatuja maitonappeja ja muita korvikeherkkuja.. Saa nähdä, kuinka ensi vuonna käy.

"Tää on mun eikö ookki?"

Alfred ei tänäkään vuonna halunnut ymmärtää, miksi hänen paketointiapuruuttaan ei oikein arvostettu. Lahjanaruja tässä taloudessa ei jatkossa näy yhtään ainutta, sen verran halukkaasti sen kimppuun hyökkäiltiin ja lopulta löysin itseni vessasta paketoimasta.. :D

"No tuo ainaki on mun."

Vanha herra Oliver (12,5v.) on aiheuttanut viime aikoina itse kullekin sydämentykytyksiä ja haikein mielin paketoin koirulin lahjaa. Ei voi tässä vaiheessa tietää, onko tämä Ollin viimeinen joulu. :'( Tiedossa ollut sydänvika alkaa olla aika pahana ja lääkäri kontrolloi tilannetta tarkkaan, vielä ei hänen mukaansa kannata kuitenkaan toivoa menettää. Toivomme tietysti, että lääkitys saadaan vielä kohdilleen, mutta on hurja nähdä ennen niin iloisen koiran lamaantuvan..

Kaikesta huolimatta täällä valmistaudutaan rauhallisin mielin joulun viettoon, ja haluammekin toivottaa teille oikein maukasta ja hyväntuulista joulua! Olkaahan kiltisti! ^.^ 

Ainahan kaikki kissat on kiltisti!

Iloista joulua!

Toivoo Mimmi & Alfred ja palvelija

Vanhempia herrasmiehiä

"Miespalvelija on ollu jo yli viikon kadoksissa! Tai käy se täällä vähän sillon ja tällön mutta lähtee taas sitte meneen. Ja viikonloppu oli kaikkein pahin, ku toi mammukkaki oli koko ajan menosa, mitä ihmettä ne puuhaa?!!"

"Kato ny misä mä oon, nääksää mua enää!"

"En tiiä, mutta musta tuntuu, että viikonloppuna palvelija kävi taas Jallun luona! Ainaki kotiintullessa sen laukku haisi siltä." -Mimmi

Mimmi on erittäin oikeassa, kävin ruokkimassa Jallua viikonlopun ajan:

*Isiä ikävä*

"Leikitäänkö?"

"Ai joko sää lähet?"

Miespalvelija on hoitamassa vanhempiensa perhoskoiraa, mutta huomenillalla päästään taas jatkamaan normaalia elämää. 

Kaunis poika ja poskikutva

Oliver, juuri herkkutikun syöneenä, rintapanssari kuolassa

Vanhempia herroja, Jallu ja Oliver. Molemmat taitavat olla jo kymmenen ikävuoden ylittäneitä. Pisimmän aikaa Oliver oli meillä hoidossa, kun appivanhemmat lähtivät aikoinaan kuukaudeksi Thaimaan aurinkoon. :)

"Joojoo mutta määki oon olemassa!"

Kaikennäköisiä karvaturreja on viikkoon mahtunut. Jos Oliver sietäisi muita eläimiä edes hieman paremmin eikä tarvitsisi pelätä koiran sydämen puolesta, olisi sen voinut totuttaa meidän kissoihin, että hoito onnistuisi yhdessä paikassa.

Menihän se "lomatuuraus" näköjään silti näinkin :)

"KOIRA? MISSÄ??"

Blogin tarina

Sain blogin tarina -haasteen Pesukarhu kissoilta ja Pena-kissalta jo aiemmin Penan tarinapostauksen kommenttikentän kautta. Kiitos tästä!

Haastetta on ollut vähän vaikea lähteä kirjoittamaan, koska olen vasta elokuussa perustanut blogini ja ensimmäisessä postauksessa taisin höpöttää jo joitain syitä blogin perustamiseen. Taisinkin nyt lopulta päätyä kertomaan alusta alkaen kaiken elämäni eläimiin liittyvän ja niitä sivuavan, haaste kun tuntui olevan kovin laajasti käsiteltävissä.

Oliver 2009

Eläinten ystävä olen ollut aina. Lapsuudenkodissani meillä oli ajan kuluessa kaksi kania, marsu, kaksi kissaa ja itse pidin ”piilolemmikkinä” miljoonakaloja pikkuisessa kipossa (ei ehkä ihan fiksuinta) ollessani ala-asteikäinen. Kissat olivat silloin vapaasti ulkoilevia, navetasta haettuja maatiaisia, jotka eivät ikävä kyllä monta vuotta eläneet. Toisen, Viivi-kollin, löysin itse ollessani noin 11-vuotias, auton alle jääneenä. Ikään kuin tämä ei vielä olisi riittänyt, löytymishetkellä ”isommat pojat” heittelivät kiviä kuolleen kissamme päälle.. Isäni kävi Viivin sitten hakemassa ja hautaamassa. Tapahtuman jälkeen päätin, että jos ikinä oman kissan otan, sitä ei päästetä ulos.

Koirista minulla ei juuri ollut kokemusta ennen appivanhempieni perhoskoiran tapaamista. Nyt jo 10- ja puolivuotias Oliver on onnistunut kääntämään päätäni edes hiukan koirien ystäväksi. Pään kääntymiseen on kuitenkin tarvittu kymmenen vuotta koiran silittelyä, suklaasilmiin tuijottelua ja leikkimistä, rapsuttelua sekä paljon yhteistä aikaa.. Oliverilla tulee aina olemaan suuri paikka mun sydämessäni. <3 
 

Oliver 2015

Tavatessani mieheni kymmenisen vuotta sitten, olin sanonut jo hyvin aikaisessa vaiheessa, että haluan jossain vaiheessa lemmikiksi kissan. Mies koiraihmisenä tarvitsi hetken aikaa sulatellakseen asiaa. Ei siihen montaa vuotta mennytkään, että sain kissani. ;)

Mimmin vauvakuvat löysin, kun etsiskelin kissavauvoja ja rakastuin neitiin valokuvien perusteella jo vakavasti. Vieläkin käyn niitä kuvia ihailemassa täällä ja mietin, kuinka osuvia kuvia kasvattaja olikaan ottanut Mimmi-vauvasta. Mimmi saatiinkin aika nopeasti kotiin, kun luovutusikä oli jo ohitettu.

Mimmi maalis-huhtikuussa 2014

Idea toisesta kissasta taas lähti ihan siitä, kun Mimmi alkoi näyttää merkkejä siitä, että kaveri olis kiva. Edes viisi tuntia leikkiä päivässä ihmisen kanssa ei riittänyt, ja neiti kurisi ja kiisi ympäri asuntoa. Nyt voi todeta, että Alfredin haku oli ihan oikea ratkaisu kaikkien kannalta, perheemme on nyt täysi. Odotteluaika vain oli ihan täyttä tuskaa, jännitys uuden pennun tulosta kaiveli mahan pohjassa. Alfredille saa myös antaa sitä hellyyttä, mitä Mimmi ei niin usein tunnu kaipaavan.
 

Alfred tammikuu 2015

Olen Mimmin ja Alfedin aikana muuttunut totaaliseksi kissaihmiseksi ja halusin kirjata ylös tapahtumia kissojen elämän varrelta. Kuvannut olen näitä natiaisia aina, mutta kuvat hilloutuvat lähinnä muistikorteilla ja tietokoneella. Aiemmin pidin blogia eri aiheesta, mutta se aihe ja koko blogi sen mukana kuivui ajan saatossa kokoon. Kun kotona pyörii kaksi kissaa tutkimassa ja arvostelemassa kaikkea mitä teen, on vaikea olla puhumatta kissoista ja niiden touhuista. Luonnollista oli päätyä pitämään blogia elämäni rikkauksista, kissoista. Ensimmäisenä kerroin blogista veljilleni ja myöhemmin kissojemme kasvattajille, jos he haluaisivat välillä seurata kasvattiensa elämää.

Halusin alusta lähtien pitää blogin kepeänä ilman asiatekstejä, varsinkin kun mikään asiantuntija en ole millään muotoa. Täällä ei siis tulla jatkossakaan näkemään faktoja mistään aiheesta, korkeintaan viittaan esim. omien kissojeni ruokailujen sujumiseen..
Aikaa minulta ainakin tällä hetkellä löytyy tähän puuhasteluun ja olen tykännyt hirmuisesti kissojen kuvaamisesta ja blogin pitämisestä, enkä ollenkaan vähiten uusien tuttavien ansiosta! Kiitos teille lukijoille, kun jaksatte kommentoida ja piristää päiviämme!
 

Alfred vajaan viikon meillä olleena 12.1.2015

Kuvaustaidon puutetta yritän ehkä korvata kuvien määrällä. :D Toivottavasti joskus vielä opin käyttämään kameraa niin, että määrän voi korvata laadulla. Kuvaaminen itsessään kiinnostaa minua kovasti.
Taitekohtia tästä blogista ei kyllä varmasti vielä löydy, ensimmäinen sellainen saattaa olla tämä haaste. Jouduin oikeasti miettimään eri asioita tämän kirjoittamisen kanssa ja voi olla, että jotain pientä muutosta on jossain vaiheessa luvassa. Lähinnä jäin miettimään, kirjoittaako jatkossakin ”kissan suulla” juttuja vai ihan itsenäni vain. Persoonia tässä hässäkässä saattaa kenties olla jo liian monta.

Tilityksestä tuli pitkä kuin nälkävuosi ja välillä saattoi aihe lähteä jo lapasesta.. Deletoinkin muutamaan otteeseen koko haasteen, mutta nyt punnaan tämän loppuun asti!

En ole ollenkaan kärryillä, ketkä ovat haasteen jo saaneet tai tehneet, mutta pikaisen tutkimisen jälkeen haastan seuraavat blogit kaivelemaan menneisyyttään:
Kissat kertovat
Kollinkoukkuja
Valloittava kissa

Tässä vielä ohjeet haasteeseen: 
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.