lauantai 30. syyskuuta 2017

Vanhassa lelu parempi

Takkakausi on tällekin syksylle korkattu ja samalla kissat saivat jälleen pääsylipun takan päälle, kämpän parhaalle paikalle. (Mimmi tosin on päässyt privaattipaikalleen koko ajan kiipeilypuun kautta hypäten, mutta Alfredin akrobatiataidot eivät riitä moiseen ilmalentoon.) Yläilmoissa on edelleen hauska leikkiä samoja leikkejä kuin aiemminkin; tällä kertaa kaivoimme linnun jemmalaatikon pohjalta.
"Nuuh, miten lintu voi pölyyntyä?"
Kauaa ei Mimmi kuitenkaan saanut lintua nuuhkia, kun Alfred tuli ja omi leikkihetken itselleen.
"Ei taas tätä..."
Pahin rallitus oli tässä kohtaa jo takanapäin, joten kuvista välittyy "vaihteeksi" brittiläiseen tyyliin rennonletkeää leikkimistä..
"Ei oo pölynen, tää on hyvä!"
Kuinka solmuun voi kissa itsensä saada onkilelun kanssa? :D
"Hyvin solmuun, nähtävästi. Jaaha, mulle ehkä jo riittiki tää leikki."
"Krääh, se oli mun selän takana!"
"Oho, tassut tyhjänä. Ei se naru aina meekään solmuun!"

Tässä kohtaa meno oli sen verran raisua, että Mimmi päätti vain pitää takkaa pystyssä. Olisihan se kamalaa, jos se kaatuisi!
Alfredin leikkihetki alkoikin olla jo loppusuoralla. Selän alle jäänyt lintu ei paljoa häirinnyt, kun unihiekka painoi sitäkin enemmän silmissä..
"Veisitkö linnun jo takas jemmaan, mua unettaa?"
Ja minähän vein. Alfred jäi uneksimaan, kuinka onnistuisi salaa pudottelemaan lelujaan takan rakoseen, sinnehän se lintukin aina menee, vuodesta toiseen... ^.^

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Hauk!

Satu
Eräänä päivänä kaukaisessa talossa, vihreän pellon laidalla, ison kiven takana, pikkuisessa kylässä, tapahtui kummia. Kuin tyhjästä taloon oli ilmestynyt kaikkea jyrsivä, palasia nakertava pikku naskalihammas..

"Kukahan on haukannut kasviani?" kysyi talon emäntä varovaisesti. 
 "En minä", pikku Tiikeri sanoi.
 "Enkä minä. Olisiko pikkukärpäsillä ollut nälkä?", virkkoi Alfred-apina.

"Kukahan on puraissut palan verhonarusta?" jatkoi emäntä. 
 "En minä", Tiikeri kujersi.
"Enkä minäkään. Isäntä varmaan kiskaissut siitä liian lujaa", apina sanoi.

"Kuka nakertaa laturinjohtoani?", huutaa jo vihreän pellon laidalla sijaitsevan talon kohta vihastunut emäntä.
 "Älä nyt, en minä ainakaan", Tiikeri jo melkein uikutti.
 "Enkä minä! Hiiriäkö täällä asuu?", apina sanoi.

Vaan silloin kuului kiljaisu, kun pikkuisessa kylässä asuvan emännän sormesta hauk-haukattiin palanen!!
Syytön oli pikku Tiikeri, nuollessaan vain omia tassujaan. Apina sen sijaan...
 ...haukkasi palan kasvista, joka maistui pahalta,
...demonstroi, kuinka haukkasi verhonarun muovitöpsylää, jonka palaset jätti nätisti odottamaan löytäjäänsä,
...tunnusti lopulta syyllisyytensä myös laturijohdon imeskelyyn. Kaukaisen talon emäntä vihreän pellon laidalla oli niin hiiltynyt, että Apina katsoi parhaakseen liueta paikalta vähin äänin sormesta haukkaamisen jälkeen. "Ehkä menin liian pitkälle", apina tuumi mennessään ja päätti olla puraisematta ihmisiä enää koskaan ikinä milloinkaan.

Viikkoa myöhemmin kaukaisessa talossa, vihreän pellon laidalla, ison kiven takana, pikkuisessa kylässä, emäntä huokasi helpotuksesta syvään. Apinan haukkaama sormi ei ollut osoittanut tulehtumisen merkkejä, vaikka iho lävistyikin. Apina ja Tiikerikin huokaisivat samassa kuorossa ja jatkoivat sen jälkeen leikkejään.

Sen pituinen se!
 HAUK!

(Tarinan pohjana lapsuudenaikainen kirja, jota luin pikkuveljelleni: Colin West, "En minä", apina sanoi. En nyt vain ihan muista, miten juoni siinä tarkalleen ottaen meni. Tämä meidän versio on osittain tosi. ;) ) 

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kuvausta vaille valmis

Lähes vuosi sitten Alfred jakoi vinkkejä, kuinka vältellä kameraa ja kuvattavanaoloa. Tällä kertaa kissat näyttävät, kuinka poseerata nätisti. Iän myötä vastustus kameraa kohtaan taitaa pikkuhiljaa lieventyä. Jotain napistavaa silti löytyy...
1. "Näin voi esim. maata pitkin pituuttaan, ja katsoa kevyesti kameran ohi 'kaihoisasti'. Sillehän me ei mitään voida, jos kuvaaja ei osaa tarkentaa kameraansa mun piiiitkään kroppaan.. Huomatkaa, että tässä on myös pehvajumppa menossa."
2. "Luulis, että tämä olisi helppo kuvausasento, kun pötkötän nätisti paikallani. Silti kuvaaja on katkassu mun kropan ja kaunis häntäni jää kuvan ulkopuolelle. Väritkin on mitä sattuu..."
3. "Osaan mä istuaki enkä makoile ihan koko aikaa, vaikka siltä jostakusta saattaa hetkittäin tuntuakin. Minkä mä sille voin, että tää on kameran mielestä pimee nurkka, eikä valkotasapaino oo kohdillaan. Mun turkki kyllä on tasapainossa."
4. "Näin nätisti voi tönöttää, niin saa hienon sivuprofillin. Huomatkaa, että makuualusta kesän alkupuolelta on edelleen hyvä ja käytössä, ton silkkilakanan vaan vois ehkä jo vaihtaa puhtaaseen... Pimeetä on juu. Kantsis harkita sitä salamalaitetta."
5. "Kaunis asento keskellä keittiön pöytää. Valaistuskin on kunnossa, kun valo tulee suoraan yläpuolelta. Mikä voisi mennä vikaan? Jälkimuokkaukset voi tietenkin vetää överiksi, niinkuin varjostuksien suhteen vaikkapa. Ja mites sen kissanhalkaisun kans olikaan. Ja köh, se windowsin valokuvavalikoima ja paint ei oikeestaan oo mikään kunnollinen kuvankäsittelyohjelma.."
6. "Joskus, harvoin, saattaa olla kuvaajalla kaikki tähdet kohdillaan ja se pääsee ikuistamaan tällaisen hetken. Mä olin niin söpönä tuolla kuin mahdollista ja paistattelin kameran räpsyessä ja silloin.. Saapui kuvanpilaaja-Mimmi ja keskeytti mun mallinhommat. Se siitä sitten, Mimmi oikeassa laidassa, var so kuu!"

"No, ehti palvelija ehkä yhen toisen kelvollisen kuvan saada. Ei tuu nimittäin toistumaan nää pönötykset taas ihan hetkeen. Tienattiin näillä mallintöillä jo puolen vuoden herkut, että katotaan sitten sen jälkeen taas uudestaan.
Pus o kram! Niinku miespalvelija varmaan sanoo, kunhan palaa reissultaan..."