Rotukissoihin tutustumiseni lähti siitä, kun maatiaisia ei tuntunut löytyvän sitten mistään, kun en kokenut olevani "tarpeeksi pätevä" ottamaan ensimmäistä aikuisiän omaa kissaani löytöeläintalosta niiden mahdollisten käyttäytymishäiriöiden tai muiden ongelmien vuoksi, ja navettakissaakaan en olisi villeyden vuoksi mielelläni sisäkissaksi ottanut. Rotukissoja on nähtävästi vuoden ympäri tarjolla, ja kasvattajat ovat suurimmaksi osaksi varmasti päteviä ja asiansa osaavia ihmisiä, mikä sai mun pään kääntymään rotukissan puoleen sen lisäksi, että rotukuvauksista sai edes vähän osviittaa kissan mahdollisesta tulevasta luonteesta. Jokainen kissa on tietysti yksilö ja sitä rataa, mutta kuitenkin :)
Parrasvaloissa Schmimii! |
Ragdoll oli ensimmäisiä rotuja, joihin halusin tarkemmin tutustua siinä vaiheessa, kun ensimmäinen oma kissa alkoi olla ajankohtainen. Nämä sulosilmät ihastuttaa edelleenkin ja jotain samaa brittiläisiin verrattuna räggäreiden luonteessa kai on.. Veltostuminen sylissä taisi olla niitä kiinnostavimpia juttuja rodussa upeiden silmien lisäksi, myös rauhallisuus ja seurallisuus vetoaa.
M&A: Persialainen! Koska meissäkin on ihan vähän sitä verta jossain kaukaisessa sukupuun haarassa. Onkohan exoticeissä sitte meijän lyhytkarva-verta?! Huh.
"Vai sinisilmiä se siellä huokailee....." |
Tämä kategoria on jäänyt kaikkein oudoimmaksi, rodut ei ihan tunnu siltä "omimmalta". Valitaan näistä nyt sitten Norjalainen metsäkissa, koska se kuulostaa terveeltä rodulta, ja onhan nuo viikinkien jälkeläiset nyt aika hurjia! :D
M&A: Maine Coonin kans ois kiva nahistella! Koska ne on ISOJA!
"Nytkö meijän vuoro" |
Siinä kohtaa, kun olin kuitenkin päätynyt haluamaan lyhytkarvaisen kissan, kolmoskategorian roduista löysin monta kiinnostavaa vaihtoehtoa. Arvatenkin suosikkini on brittiläinen lyhytkarva, suloinen pullea nallekarhu, joka nauttii elämän pienistä iloista turhia hötkyilemättä (miten tästä tulee nyt mieleen Karvinen ja Nalle Puh :D ). Muita mielenkiintoisia rotuja tässä kategoriassa on Eurooppalainen, Snowshoe ja Egyptinmau. Ai niin ja myös Kartusiaania harkitsin jossain vaiheessa...
M&A: No hei brittiläinen!!! Koska me ollaan!
Kategoria 4 (Abessinialainen, Balineesi, Cornish rex, Devon rex, Don Sfinx, German rex, Itämainen lyhytkarva, Itämainen pitkäkarva, Japanin bobtail, Peterbald, Sfinx, Siamilainen, Somali, Thai (alustava hyväksyntä 1.1.2015), Venäjänsininen):
Venäjänsininen, oikea aristokatti! Jäntevyys ja notkeus viehättävät, tällainen "oikean" kissan kuuluu olla :)
M&A: Mitä noi svinksit on?? Me voitais antaa niille vähän meijän ylijäämäkarvoista, ni niitä ei palelis, niilläkö ei oo oikeesti yhtään karvaa?!
Muut, ei FIFé-hyväksytyt rodut:
Näistä mulla ei oo mitään tietoa! Scottish foldien kautta löysin suorakorvaisen version Scottish straightin ja sitä kautta myös brittiläisen lyhytkarvan, joten annetaan sen vuoksi kiitosta luppakorville.
Omat valintansa haastan kertomaan Naukulan kerhon, Karvahelvetin ja Vihreän mökin valtiaan. Onneksi Mimmi ja Alfred aikovat elää nelikymppisiksi, niin mun ei enää tarvitse tosissaan pohtia näitä rotujuttuja.. :D