lauantai 11. tammikuuta 2020

2019 pikakelaus

Aikoinaan vedimme pikakelauksella vuoden 2016, nyt ajattelimme vähän samaan tyyliin valottaa, mitä tapahtui loppuvuonna 2019. Heinäkuussa oli joulua edeltävä postaus ja tositosi kuuma ja oltiin vaan tekemättä mitään, joten lähdetään liikkeelle elokuusta.
M&A: "Tää tapahtu kylläkin marraskuussa :p "
 
Elokuu
- Palvelija tyhjensi lähes kaikki kaapit ja komerot ja hävitti vaikka mitä tavaraa. Myös kiipeilypuun osia! Ja melkein myös ihkaensimmäisen puun, jonka kissat ovat pikkuhiljaa vihdoin saaneet omannäköisekseen. Onneksi se on vielä tallessa, kun paljastui, kuinka tärkeä se on.
- Meille tuli kolmas kissa! Musta! Se pysyy aloillaan ja on ihan harmiton. Kolmanneksi kissaksi vallan sopiva.
Klo 00.30 nukutuspäivän jälkeen, neiti oli vielä seuraavan päivänkin tillintallin
- Mimmi kävi hammaskiven poistossa. Nukutuksesta herääminen tuntuu kerta kerralta vaikeammalta ja hirvittää jo valmiiksi seuraava nukutuskerta. Heräämispiikin tämänkertainen kokemus oli sellainen, että sitä vältellään jatkossa täysin, jos vain mahdollista. (Mimmi oli hereillä vuorokauden ympäri, mutta mitään aivotoimintaa ei tuntunut olevan pariin päivään eikä myöskään pidätyskykyä.) Viiksien "luomi" sai jäädä paikoilleen, jatkamme vain seuraamista ja toivomme, että se pysyy ennallaan.

Syyskuu 
- Alfred ulkoili edelleen monta kertaa viikossa. Naapurin muksut katosivat yhtäkkiä johonkin!? Tilalle ilmestyi pariskunta, jolla ei ole lapsia?! Hämmästyttävää.
"Hyppäiskö vai eikö hyppäis, siinä pulma"
- Kodissa vaihtui huonekalujen järjestys, lähinnä yläkerrassa. Ilmeisesti tästä suivaantuneena Alfred hyppi tassunlevyisen kaiteen päälle keskellä parhainta ihmisunta ja säikäytti palvelijan muutamaankin otteeseen kiekumalla pelastajaa. Pudotusmatkaa tuolta kaiteelta "väärään suuntaan" on noin neljä metriä. Kyseenalainen harrastus loppui, kun tajusin siirtää ikkunan edestä poistamani pöydän takaisin paikoilleen. Pitäähän sitä kissan ulos nähdä, varsinkin öisin!

  Lokakuu
"Kuka tuo on, missä meidän Alfred on?!?"
- Alfred kävi hammaslääkärissä. Hammaskivet poistettiin ja matolääke tuikattiin niskaan. Alfredilla ei ollut minkäännäköisiä ongelmia nukutuksen tai muunkaan suhteen, Mimmi sen sijaan tyrmistyi "vääränlaisesta" kotiinpaluusta...
"Ei enää lomia kenellekään!"
- Miespalvelija oli reissussa aika monta yötä ja palvelijakin oli jopa päivän kesälomalla. Toivottavasti lomaa ei heru ihan heti uudestaan, koska tuolloin oli se päivä, jolloin Alfred joutui auton kyytiin ja lääkäriin.
5v.
- Alfred täytti 5 vuotta! Otettiin takanpäällispotretti varmaankin viimeistä kertaa. Muutoksia edellisvuosiin ei havaittavasti ole eli Alfred taitaa nyt olla ihan oikeasti aikuinen. <3

 Marraskuu
- Kotona räpsittiin hullun lailla valokuvia. Tyrmistyttävintä on, että kumpaakaan kissoista ei huolittu kuviin mukaan! Vaikuttaa todella huolestuttavalta. No, kyllähän joihinkin kuviin joku luikahti salakavalasti...
"Todella huolestuttavaa."
- Korkattiin takkakausi. Alkoikin olla jo vähän vilu.   
- Alfred oppi soittamaan kelloa. Kello kiliseekin niin pitkään kuin on ylipäänsä näkyvillä, sen verran hyvä palkinto soimisesta annetaan.

 Joulukuu
- Joka päivä oli namipäivä. Joulukalenteri on ihan huippukeksintö! Mimmillä ja Alfredilla oli molemmilla samanlainen cosma-kalenteri, eikä yhtään päivää jäänyt kummallakaan väliin! NAM!
6v.
- Mimmi täytti 6 vuotta! 
- Ihmisillä oli monta lomapäivää, eikä kumpikaan kissoista silti joutunut autoon tai lääkäriin. Hyvä joulu ja loma siis!
- Uudenvuodenaattona täällä kävi eläinihminen, ja lattialle jätetty takki keräsi vaaleita ja ruskeita karvoja puoleensa koko illan ajan. ^.^ 

Sellainen oli meidän vuosi lyhyesti ja ytimekkäästi. Näiden lisäksi elämään on kuulunut tietenkin normaalit elämisentoiminnot kuten leikki ja yörallit, hyvä ruoka ja päikkärit. 😉  

14 kommenttia:

  1. Olipa pikakelaus! Mutta onhan teillä sattunut ja tapahtunut. Tylsää sellaiset elli-reissut. Mutta kalentereista suurta plussaa ja hienosta kellonsoitosta taputukset! Miksiköhän ne niin kuvaili teillä :/ Sopisi kirjoittaa vähän useammin, niin osattaisiin tukea teitä oudoissa tilanteissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kellonsoiton oppiminen oli vuoden tärkein tapahtuma! -Alfred

      Onhan täällä tapahtunut, vaikka aluksi luultiin, että tässähän tämä aika on soljunut. Saa nähdä, mihin tämä vuosi meidät vie.. -Mimmi

      Poista
  2. Onnea varsinkin synttäreille!
    Kiitos tilityksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synttärisankarit kiittää! Hyvä oli tehdä tällainen vuoden "tilinpäätös" :)

      Poista
  3. Hyvä katsaus. Toivottavasti nukutusia ei tarvita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mekin toivotaan, mutta hammaskiveä vaan tuppaa tulemaan. :/

      Poista
  4. Kaikenlaista sitä vuoden mittaan on tapahtunut, vaikka tuntuu, että ihan tavallista arkea vaan vietetään. Synttärit ja kellonsoitot on kivaa, ellireissut taas ei.
    Pusut ja puskut molemmille 😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! On tää normaali elämä ihan tarpeeksi jännittävää, vaikkei aina tunnu siltä. :)

      Poista
  5. Kiitos pikakelauksesta.
    Ei tykätty: Ell
    Tykättiin: synttärit, joulukalenti ja kaikesta kivasta.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekään ei tykätty ellistä, eikä autokyydeistä. Alfred joutuu taas kohta sinne rokotuksille! :O Sitä varten pitäs taas saada namikalenteri... -Mimmi&Alfred

      Poista
  6. Ihanaa, että täällä olikin pitkästi infoa Mimmin ja Alfredin viime vuodesta! ♥ Kellonsoitto teki meihin suuren vaikutuksen! Jujukin haluaisi tuollaisen vähän vienompiäänisen kellon, niin uskaltaisi ehkä harjoitella pienen serenadin Mimmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alfred on hyvä, kun se niin vienosti vielä painaa kelloa, että kuuluisi mahdollisimman pieni ääni. :D Mimmi toivoo Jujulle monta eriäänistä kelloa, että tuleva serenadi olisi moniääninen (tietysti sopivan vaimea kylläkin) <3

      Poista
  7. Ihana namikuu! :)

    Kumma kun tuolla lailla räpsitään kuvia, mutta ihan vääristä kohteista. Hienosti Mimmi sai korjattua tilanteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimmi oli kovasti mukana kuvauksissa, mutta ihan joka kuvaa hänestä ei kumma kyllä kelpuutettu "virallisiin tiedostoihin". :D Namikuu saisi näitten pullukoitten mielestä olla vaikka joka kuu. <3

      Poista

Kurrrnau! - Kiitos kommentista! ^.^