HAUSKAA VAPPUA! Se on serppuaika taas! ^.^

Täällä otetaan päivä lunkisti ja leikitään minkä ehditään, päikkäreiden puitteissa toki. ;)

Kielituppi?

Kevään traditiona avasin makkarin tuuletusräppänän, josta tulvahti kysymyksiä herättävän raikasta ilmaa..

M: Kesä on taas kohta täällä ja tossa vilahti jo kärp...

A: Mimmi? Onko meijän kielissä jännetuppia?

M: Ai että mitä että?

A: Huoh, olis korrektimpaa sanoo vaikka että "anteeksi, nyt en kuullut tai ymmärtänyt", mutta siis voiko kissan kieli tulehtua niinku ihmisten kädet, jos vaikka nuolee itteensä liikaa tai jotain? Ku ihmisillä tulee se jännetuppitulehdus?

 

M: Njaa, vaikee sanoa. Ei mulle ainakaan oo tullu, vaikka oonki aikamoisen tarkka tyttö näissä jutuissa. En usko, että voi. Ei kai kielessä jännetuppea oo...? Pistitpä pahan.

A: Noni, ei se tiedäkään kaikesta kaikkee, vaikka oon aina luullu niin. Aina sitä oppii uutta!

M: Tää juttu on pakko saada selvitettyä, tietäsköhän palvelija. Taidan kysyä, kunhan lamput sammuu...

Tuttua ja turvallista

Olemme kehittäneet Alfredin kanssa päivärutiinin. Siihen sisältyy loppumaton määrä naukumista, komentamista, keskustelua ja jonkin verran sohvan raapimista. Lopputuloksena Alfred voittaa ja leikkihetki koittaa, joka kerta. Joskus saan tosin pitää ruokatauon ennen leikkiin ryhtymistä työpäivän jälkeen, sen kompromissin Alfred on toisinaan minua kohtaan suonut.

"Mistäs arvasit että tätä mä halusin"

Pakkomielteisiä kavereita kun ollaan, leluna toimii edelleen se pinkki toukka, pinksu. Pian olemme pulassa, kun toukan vartalo on hiljuksiin katoamassa. Mitä ihmettä me sitten tehdään! (Edellisiä pakkomielteitä olivat mm. narupeli ja muut naruhässäkät, joista olemme sittemmin vieroittautuneet.)

Mihin loppuötökkä on hävinnyt?

Onneksi toukassa riittää silti virtaa, joten seuraavaa aktiivisuutta lisäävää toimenpidettä ei tarvitse vielä miettiä. ;) Mimmikin on innostunut jahtaamaan kaksiosaista ötökkää, mistä pinksu on kauhuissaan ja minä iloinen.

"Kas näin taipuu Alfu, ja Alffu taipuu näin!"

Alfred ei ole pitkään aikaan ollut yhtä aktiivinen kuin nyt pinksun kanssa, mistä olen hyvilläni. Vihdoin löytyi jotain, jolla saa pullukan (<--hellittelynimi) liikkeelle ja kuluttamaan energiaa muuhunkin kuin kiusantekoon. 

"Ketään en kiusaa ikinä."

Ruuvasin muuten kiipeilypuuhun ylimmän tasanteen taas vaihteeksi kiinni. Taso on otettu vanhasta puusta, koska vanhan puun pesiin kapuaminen oli käynyt turhan hankalaksi ahtauden takia. Kangaspäällysteinen taso sopii meidän kissojen tarpeisiin paljon paremmin kuin puinen alkuperäinen taso. Mimmi patsastelee usein ylimmällä tasolla punnerrettuaan (!) itsensä sinne vaikeimman kautta ja onpa tuo yrittänyt tasolla nukkuakin.

"Näin oon ylväänä täällä aina, kukaan mitään mistään putoa!"

Sananmukaisesti yrittänyt, koska kunnolla unessa oltuaan Mimmi putosi kapoisalta tasolta alas. Onneksi vastaan tuli alempi taso ennen lattiaa, jonne ylhäältä on aika pitkä matka.. Tuon kerran jälkeen Mimmi on monesti saanut kuulla varoituksen "älä putoa", kun pötköttää tuolla. Onneksi kolauksen koki onnettomuudessa vain Mimmin itsetunto ja haavereilta vältyttiin. Alfred käyttää ylintä tasoa hyvin vähän ja ehkä ihan hyvä niin. Sellaisia gepardeja on nuo meidän pienet rakkaat marakatit, yhä vain ketteriä kuin kirjahyllyt. <3

"Tää on ainaskin tukeva ja turvallinen pötkötyspaikka"