sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Hauk!

Satu
Eräänä päivänä kaukaisessa talossa, vihreän pellon laidalla, ison kiven takana, pikkuisessa kylässä, tapahtui kummia. Kuin tyhjästä taloon oli ilmestynyt kaikkea jyrsivä, palasia nakertava pikku naskalihammas..

"Kukahan on haukannut kasviani?" kysyi talon emäntä varovaisesti. 
 "En minä", pikku Tiikeri sanoi.
 "Enkä minä. Olisiko pikkukärpäsillä ollut nälkä?", virkkoi Alfred-apina.

"Kukahan on puraissut palan verhonarusta?" jatkoi emäntä. 
 "En minä", Tiikeri kujersi.
"Enkä minäkään. Isäntä varmaan kiskaissut siitä liian lujaa", apina sanoi.

"Kuka nakertaa laturinjohtoani?", huutaa jo vihreän pellon laidalla sijaitsevan talon kohta vihastunut emäntä.
 "Älä nyt, en minä ainakaan", Tiikeri jo melkein uikutti.
 "Enkä minä! Hiiriäkö täällä asuu?", apina sanoi.

Vaan silloin kuului kiljaisu, kun pikkuisessa kylässä asuvan emännän sormesta hauk-haukattiin palanen!!
Syytön oli pikku Tiikeri, nuollessaan vain omia tassujaan. Apina sen sijaan...
 ...haukkasi palan kasvista, joka maistui pahalta,
...demonstroi, kuinka haukkasi verhonarun muovitöpsylää, jonka palaset jätti nätisti odottamaan löytäjäänsä,
...tunnusti lopulta syyllisyytensä myös laturijohdon imeskelyyn. Kaukaisen talon emäntä vihreän pellon laidalla oli niin hiiltynyt, että Apina katsoi parhaakseen liueta paikalta vähin äänin sormesta haukkaamisen jälkeen. "Ehkä menin liian pitkälle", apina tuumi mennessään ja päätti olla puraisematta ihmisiä enää koskaan ikinä milloinkaan.

Viikkoa myöhemmin kaukaisessa talossa, vihreän pellon laidalla, ison kiven takana, pikkuisessa kylässä, emäntä huokasi helpotuksesta syvään. Apinan haukkaama sormi ei ollut osoittanut tulehtumisen merkkejä, vaikka iho lävistyikin. Apina ja Tiikerikin huokaisivat samassa kuorossa ja jatkoivat sen jälkeen leikkejään.

Sen pituinen se!
 HAUK!

(Tarinan pohjana lapsuudenaikainen kirja, jota luin pikkuveljelleni: Colin West, "En minä", apina sanoi. En nyt vain ihan muista, miten juoni siinä tarkalleen ottaen meni. Tämä meidän versio on osittain tosi. ;) ) 

20 kommenttia:

  1. Onpa ihana satu, ja hienoa, että tarina päättyi ilman tulehdusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäinen satu on ihan huippu :) Kerrankin oli onni matkassa (ihmisellä), kun selvittiin ilman tulehdusta.

      Poista
  2. Satu, joka saisi olla vähän vähemmän tosi. :D Kaikenlaisia haukkailija-apinoita niitä onkin. Onneksi tiikerit käyttäytyvät paremmin.

    Sepolta vinkkinä, että verhonarun muovitöpsylöiden lisäksi voi järsiä myös niitä pieniä nuppeja, joiden ympärille naru pyöritetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiikeriä parempikäytöksistä on vaikea löytää ^.^
      Hah, on meillä sitä nuppiakin taidettu kerran haukata, mutta onneksi ei sen enempää. :D

      Poista
  3. Ihana satu. Meilläkin taitaa asua haukkaileva apina. Tiikereitä saisi olla enemmän :)

    VastaaPoista
  4. Voi vitsi ei tolleen sais nakerrella ihan joka paikkaa eikä varsinkaan emon sormia! Meilläkin nakerretaan vähän väliä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea pitää vähän maistaa, mutta sormia en mielellään antaisi enää pureskeltavaksi :O Upposi hampaat nahkaan kuin kuuma veitsi voihin.. :D

      Poista
  5. Mukaansatempaava satu ja onneksi ei tullut tulehdusta sormeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei, olin jo lähes varma, että joutuu lähteä hakemaan antibiootteja. Satu oli alkuperäisenäkin mukaansatempaava :)

      Poista
  6. Hihih, meillä ei sattuneesta syystä (KONSTAAA!) ole huonekasveja enää. Vain Antin chilit ja yritit saavat kasvaa rauhassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nuo kasvit on saaneet "rehottaa" tuota yhtä haukkaisua lukuunottamatta, A ei ilmeisesti pystynyt vastustamaan kiusausta. Onneksi terälehdet ei olleet syömäkelpoisia eikä kukkaa olla sen jälkeen maisteltu. :D

      Poista
  7. Saduilla on monasti onnellinen loppu - niin teilläkin :D Mutta että oikeasti todistusainestoa tihulaisesta eikun apinasta :O Ennennäkemätöntä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todistusaineistoa? Mutta kuvassahan vain nuuhkitaan kukkasta... Mitään ei oo todistettu. Yst.terv. Alfred :D

      Poista
  8. Mä oon aivan varma, että kuvia on käsitelty ja Alfred lavastettu syylliseksi. Mulle tehtiin kerran sellanen vessapaperin kanssa...
    - Rudi -

    Onneksi haukusta ei tullu muresta.
    - palvelija -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Tää on just samanlainen keissi kun sulla Rudi sen veskiksen kaa! Aina meitä syytetään... -Alfred

      Poista
  9. Hyvä että sadulla oli kuitenkin onnellinen loppu, eikä antibiootteihin tavinnut kajota :) Meillä ei onneksi asu haukkailevia apinoita, pelkästään välillä "vahingossa" kynsiviä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis oikeastihan tuokin purema oli silkka vahinko ja/tai palvelijan typeryyttä, kun leikin pienellä lelulla niin, ettei Alfred nähnyt mun sormia. Ei voi pientä kissaa syyttää lelun puremisesta, kun ihmislihasta ei ollut havaintoja iskuvaiheessa.. :D Ja lopettihan tuo heti kun tajus missä mennään. <3
      Auts, kynsintäkään ei kuulosta kauhean hauskalta. Meillä ei paljoa kynsiä näytetä, onneksi. :)

      Poista
  10. Huh, kun pientä kujertavaa tikruakin kuuluusteltiin, vaikka taustalla jylläsi koko ajan tuommoinen hurjapäinen apina! <3 Pakkohan niitä pikku naskaleita on testiajaa tasaisin väliajoin, ja jos kylän emännän sormi sattuu väärään paikkaan väärään aikaan, niin upsan! :) Meillä Juitsi-apina rohmuaa namit niin vauhdilla, että joskus kun en osannut vielä varoa, meinasi sormetkin livetä herran kitusiin. Ei tullut onneksi tulehdusta siitäkään. 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasapuolinen kuulustelu se pitää olla, vaikka todennäköinen epäilty oli jo silminnäkijähavaintoihin perustuen saatu kiinni, lähes itse teoista.. ;) Hui, tuo namien rohmuaminen on tuttua. Jallukissan kanssa saa olla tosi varovainen, ettei lähde sormet mukaan :D Onneksi Juitsinkin suussa oli liikkeellä vain hyvispöpöjä (ehkä hattivattiharja oli vienyt pahikset juuri mennessään) ^.^

      Poista

Kurrrnau! - Kiitos kommentista! ^.^