sunnuntai 20. elokuuta 2017

Viime aikoina vol.?

Aamuna eräänä avasin verhot ja voi sitä hämmennyksen ja paniikin määrää, kun näky olikin tämä:
ALFRED PIHALLA! Ei voi olla!?!
No, samaan aikaan Alfred hyppäsi ikkunalle, eli kyseessä ei (onneksi!) ollutkaan meidän kisuli, vaan naapuruston ulkokissa. Kissan elkeet ja ulkonäkö hämäsivät ihan totaalisesti, helposti olisi voinut olla Alfish kyseessä. Hetken päästä toki muistin, että tämä kyseinen kissa on usein ennenkin hämännyt meitä kiitämällä pihan läpi ja ihan joka kerta epäilen hetken, että nyt on Alfred irti... :O Siinä kissa sitten kiehnäsi ja pesi itseänsä antaumuksella kauan aikaa, kunnes lopulta hipsi nurkan taa ja katosi pihapiiristämme.

Tämän pienimuotoisen "välikohtauksen" jälkeen elämä palautuikin nopeasti normaaleihin rutiineihin, kuten
"Kuka siellä rapistelee???"
 majan rakennukseen.
Tällä kertaa maja oli viihtyisä lepopaikka, vaaniminen ei syyspyöriäisiä kiinnostanut..

Kamera on ikuistanut parin viikon aikana myös paketointiapurin, joka oli hyvin pettynyt siihen, ettei saanut pureskeltavakseen mitään naruntapaistakaan..
"Missä ne pakettinarut on?? Ja teippi?"
Mimmi puolestaan on kunnostautunut kodinhoidollisissa tehtävissä. Puhdas kostea pyykki on parasta! Varsinkin makuualustana..
M: "Vaatteiden karvoitus kannattaakin aloittaa heti, kun pyykit tulee koneesta. Ihan vain, että kaikki tietää aina, että palvelijat on palvelijoita. ^.^"

Vaikka muutokset yleensä ei ole kissoille mieleen, tämän alkusyksyn sisustusintoilu taisi osua nappiin. (Joku muuten inhoaa sanontaa "osua/päästä/viedä jotain maaliin", eikä haluaisi kuulla sitä enää ikinä muuten kuin urheilun yhteydessä.) Huonekalu siirtyi ikkunan alle ja taas on uusia pihanäkymiä noin niinkuin kissanäkökulmasta.
Ränkky on ollut käytössä parin päivän aikana enemmän kuin koko vuoden aikana yhteensä. Ei paha siirto siis. :)
Täällä on siis elelty ja voitu hyvin, vaikka blogi onkin hetken ollut hunningolla. Ehkä ensi kerraksi keksitään jo joku yhtenäinen juttukin? En tosin lupaa mitään.. :D

22 kommenttia:

  1. Hah, voin kuvitella sen järkytyksen, kun "Alfred" näkyi pihalla. :D

    Majat parhaita, niin monikäyttöisiä! Ja ikkunoiden alle muuttavat huonekalut ovat aina plussaa, vaikka sisustaminen noin muutoin on vähän typerä harrastus. - Kassinen ja Seppo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks Alfred ei ollut piiloutunut mihinkään vaan hyppäsi heti pöydälle pällistelemään kaiffaria, en sitten ehtinyt sen pitempään panikoida. :)

      Meillä on nyt vihdoin pääsy lähes joka ikkunaan kyttäileen naapureita, eiku siis lintuja. ^.^ -Mimmi

      Poista
  2. Huh, mikä säikähdys! Joskus yllättävät kalusteiden muutokset vaikka väliaikaisesti onkin kissojen mieleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan varma, että Alfred rupeaa tätäkin muutosta stressaamaan kovasti, mutta onneksi kerrankin näin päin! :)

      Poista
  3. Huh, mikä dubbelgänger! :-o Vähemmästäkin saa säpsyt! Juju ihailee Mimmin kodinhengettäryyttä ja lupaa modernina miehenä hoitaa pyykkejä täällä samalla lailla. Mä olen allerginen ilmauksille "ottaa koppia" (kun ilmassa ei ole palloa) ja "jumpata" (silloin kun ei oikeasti hikoilla liikunnallisesti). 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kiva nähdä joskus lähietäisyydeltä tuo valkoinen kaveri, onko se oikeasti Alfredin kaksoisolento vai vain lähes.. Hienoa, että Juju otti kopin Mimmin pyykkihuollosta! ;D Kosteisiin vaatteisiin tarttuu nätisti kaikki irtokarvat ^.^

      Poista
  4. Jee, Mimmi pidä palvelija kurissa ja nuhteessa. Kaikkien täytyy tietää, että kuka on Kissa talossa. Ja onneksi se ulkona ollu oli naapuri, eikä arvon Alfred.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on näppylähanskat! Ei kellekään ehkä kyllä muutoinkaan oo jäänyt epäselväksi, että palvelijat asuu kissojen kanssa... :D -Mimmi

      Poista
  5. Hui, pelästys oli varmaan melkoinen! Onneksi molemmat olivat turvallisesti oven oikealla puolella.
    Huonekalujen siirtelyä pitäisi tehdä kissakodissa vähintään pari kertaa vuodessa, niin saisi uusia tarkkailupaikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonekaluja voisi kokeilla siirrellä useammin, jos ihmiset ei olisi niin vastahankaan. Niillä oli elämä pilalla, kun ruokapöytä oli hetken aikaa käännettynä toisinpäin. Meistä se oli vaan kivaa :D -Mimmi&Alfred

      Poista
  6. No huh onneksi Alfred ei ollut pihalla! Muistan ikuisesti kun kävelin tampereen keskustorilla ja näin kuinka Ruffe vilisi ohitseni kun se oli päässyt pois kopasta. Paniikkihan siinä iski ja itku ja kaikki tunnetilat hyh!! Kiva että teillä vaihdettiin järjestystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffen karkumatka on jäänyt mullakin mieleen, oli varmasti ihan kamalaa! Onneksi sait Ruffen kiinni! <3 Järjestyksenvaihto saattaa olla vähän liioittelua, kun vain yksi huonekalu muutti toiseen paikkaan :p :D

      Poista
  7. Hui, ollut varmaan pelästys! Meilläkin pahin pelko on, että karkaavat. Niin vilkas tie tuossa vieressä...

    Kosteat pyykit on jotain vastustamatonta myös meillä. Hyvä kuitenkin että Mimmi tyytyy vain makoilemaan pyykkien päällä :) Eikä touhua meidän Ellin tuhmuuksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo Mimmi ei sentään rei'itä pyykkejä, tykkää vaan tuosta kosteudesta. :)
      Mäki pelkään tuota karkaamista, kun eihän noita kiinni saa, jos niin päättävät. Mimmi vilahtaisi varmaan samantien johonkin pusikkoon tai muuhun piiloon. :/ Alfredista en tiedä mitä se tekisi jos pihalle päätyisi itsekseen, mutta sen saattaisi saada houkuteltua takaisin sisälle..

      Poista
  8. Hui, varmasti aiheuttanut sydämen tykytystä! Tuo olisi kyllä kauheaa, itsekin kovin pelkään että joku pääsee livahtamaan. Mutta hyvä että Alfred olikin turvallisesti sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kukaan ei livahda keneltäkään. :) Tämä oli taas pieni heräte, että muistaa varmistaa väliovet kiinni kotoa lähtiessään..

      Poista
  9. Ääks, voin kuvitella hetkellisen paniikin määrän tuossa tilanteessa :0 Ikkunoiden alla olevia huonekaluja ei voi kissakodissa olla liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo valkoinen kissa on kyllä hämäävä. Toinen ulkokissa, punainen, ei aiheuta samanlaista paniikkia, kun sen näkee pihalla.. :D
      Kissat sai kivan ikkunanäkymän ja ihmiset sai lisää tilaa eteiseen. ^.^

      Poista
  10. Kehtaakin imitoida Alfia noin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika törkeetä :D Tolleen vielä muina kolleina kiehnää ja pesee itteensä ilman huolen häivääkään... :p

      Poista
  11. Huh, onneks ei ollu sit kuitenkaan Alfred! Ei kyl oo soveliasta tuolleen aamutuimaan ketään pelästytellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä vuosisadan jekutus! Hyvä etten sydäriä saanut, kun verhon avasin..

      Poista

Kurrrnau! - Kiitos kommentista! ^.^