sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Keikka kaupungilla

Kahden ihmisen käsialanäyte ^.^
Alfred pääsi jälleen autokyytiin, kun oli vuositarkastuksen aika eläinlääkärillä. Kuskia kritisoitiin kovasti ja koko matkan ajan, miten kyyti olikin niin epätasaista!
video

Video on sen verran surkea, etten viitsi sitä youtuben kautta ladata. Kuskikin siellä möykkää taustalla. Tässä on kuitenkin tulos siitä, kun kissaa ei totuteta pennusta lähtien matkustamaan, hyvä minä. :p Ei kiinnostaneet kanaherkut tai naruvideot ajomatkalla. Sen verran kaameaa oli olla autossa, että piti keskittyä hengissäpysymiseen ja maukua varuiksi koko ajan... ;)
"Karmee keikka, oon viikon väsyny ton jälkeen!!"
Lääkärissä menikin taas ihan oivasti, kaikki on ok. Ihan pienesti on hammaskiveä havaittavissa, mutta tilanne ei vaadi jatkotoimenpiteitä. Nyt olisikin hyvä aika aloitella hampaiden harjausta, sillä Mimmi joutuu ensi viikolla samaan "rääkkiin" ja aika on varattuna hammaskiven poistoon! :( Suun kunto toki tarkastetaan ensin, mutta todennäköisesti Mimmi sitten samalla reissulla rauhoitetaan ja suu hoidetaan puhtaaksi.

Alfred sai pikkuisen noottia painostaan (6kg). Pitäisi ilmeisesti saada poika vähän liikkumaan, ettei ihan pullukaksi ajan saatossa kehkeydy. Alfredia on vaikea motivoida, kun mikään (herkuton) aktivointi ei tunnu kiinnostavan. Onneksi sentään Mimmin kanssa juoksentelevat ympäri taloa, ettei täällä aivan sohvan pohjalle olla liimauduttu. Alfred ei arvostanut yhtään masunsa kopelointia ja päättikin sähistä lääkärille, että tajuaisi lopettaa hyvän sään aikana. Oli outoa kuulla sähinää, kun ei tuo normaalisti sähise turhia.. (Turhaksi ei lueta fleecepeittomyttyjä, ne on ihan oikeasti vaarallisia ja niille kuuluu sähistä!! :D )

Sitten oltiinkin jo rokotusta vaille valmiita lähtemään kotiin, seuraava rokotusaika on nyt Alfredillakin vasta kolmen vuoden päästä.

Nyt jännätään tosissaan jo Mimmin vuoroa. Steriloinnin yhteydessä Mimmi on viimeksi nukutettu, ja silloin oli tosi surkeaa seurata toisen epätoivoista heräilyä. Ensimmäinen nukutuspiikki ei silloin tehnyt tehtäväänsä, ja toinen annos sai Mimmin nukkumaan turhankin pitkään. Muistaakseni meni myöhään iltaan ennenkuin pystyin antamaan mussukalle aamupalaa. Hirvittää jo valmiiksi tämänkertainen rauhoitus (täällähän ei mitään heräämispiikkejä laiteta). :(

 
Somemaailman Brittikissojen omistajilta kuulin kommenttia, että Alfred näyttää ainakin kuvissa ihan sopivalta, eikä laihduttamisen tarvetta ole.

16 kommenttia:

  1. Komeiden kollien ei tarvitse laihdutella. Terv. Ivan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei munkaan mielestä. Siinähän menetettäis vaivalla saavutetut raamit. Terv. Alfred

      Poista
  2. Tsemppiä Mimmin ellireissuun! Aika ikävää, että ei anneta herätettä, tokkurainen kissa on aika surkeaa katsottavaa. Silloin 10 v sitten, kun Sofi steriloitiin, niin ei myöskään annettu herätettä ja piti vahtia, että puolitokkurainen kissa ei loukkaa itseään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sydäntä riipii nähdä tokkurainen kissa. :/ Nyt on tehty pieniä järjestelyjä töiden kanssa, että pystytään vahtimaan Mimmiä keskiviikkona iltaan asti.. <3

      Poista
  3. Hyvä, että Alfredin hampaat olivat ok! Painoasiat ovat ajankohtaisia täälläkin, herra Seppo nimittäin vaikuttaa lopettaneen enimmän oikean kasvamisen (kokoero Kassiseen on pysynyt samana jo pari kuukautta, Seppo on hieman pienempi) ja sen sijaan hän kasvattaa mahaa. :D Ruokaa kuluisi valtavia määriä ja paljon sitä on annettukin, ettei pieni penturukka jää nälkäiseksi, mutta ehkä nyt on aika alkaa tarkempi säännöstely. :D

    Pidetään myös pekut pystyssä Mimmin reissua ajatellen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin vaikea laji arvailla, missä kohtaa penturuokintaa pitäisi ruveta vähentämään.. Meillä suurin turvottaja taitaa olla tuo kuivaruoka. :p

      Poista
  4. Mimmille isot tsempit lääkäriin! Meilläkin vartioidaan painoa, sillä Mörkölle pääsi joulun aikaan kertymään hiukan masua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tännehän voisi kohta perustaa kissojen Painonvartijat.. ;) Alfred käskee palvelijaa ihan vaan kattomaan peiliin ennenkuin huutelee mitään kenenkään masuista... :D

      Poista
  5. Meillä huudetaan aina autossa menomatka mutta se taitaa olla vaan sitä siamilaisen huomionhakuisuutta ;) Kreeta huutaa lähinnä kun menee hermot huutavaan veljeen :D Muuten matkustus sujuu ihan mainiosti. Me jouduttiin hoidattamaan kotikissan purukalustoa aikoinaan aika usein. Kerran nukkui melkeen yöhön asti ja palvelija oli hyvin hyvin kauhuissaan. Siitäkin kuitenkin selvittiin ja Elli heräili varsin pirteänä sitten kun viimein päätti kunnolla herätä :) Eiköhän se teilläkin hyvin mene, tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mekin ollaan yhden kerran viety molemmat kissat yhtäaikaa lääkäriin ja päädyttiin sitten kiikuttamaan ne sinne jatkossa erikseen. Alfred taisi oppia Mimmiltä, että autossa kuuluu HUUTAA, oli hienot tuplasoundit sillä reissulla.. :D Hih, hyvä Kreeta. ^.^ Kiitos tsempeistä!

      Poista
  6. Voi, miten sydäntäsärkevä ja aavistuksen tärisevä nauuuu! :-o Jujulla kuuluu autossa "MOOOOUUUURRRRRRR"... Vähän hankalaa on ollut autoiluun totuttaminen, kun meillä ei autoa ole. Joten moukuillen mekin aina lääkäriin mennään!

    Mikä juttu tuo on, ettei anneta herätyspiikkiä? Me ollaan aina saatu virkku katti mukaan, enkä ole asiaa sen kummemmin edes ajatellut. Tsemppiä Mimmille! Hyvin se varmasti menee! <3 Juju odottaa heti raporttia ja alligaattorihymyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se nauuuu vain jatkui ja jatkui <3 Onneksi ei ole sen pidempi ajomatka, Alfrediltahan olisi muuten ääni käheänä.. Pitäisikin ottaa Mimmiltäkin ääninäyte autossa, jos en itse ole kuskina, sillä on varmaan samantyylinen mouru kuin Jujulla. <3
      Itse taas en edes tiennyt mistään herätteistä ennen blogimaailmaan tuloa. En osaa yhtään sanoa, miksi sitä käytetään tai ei käytetä, enkä ala veikkailla mitään, etten puhu ihan höpöjä. :) Kiitos tsempeistä, alligaattorihymyä odotellessa. <3

      Poista
  7. Alfred, ala nopsaan Mimmin kanssa hippasille ettei sun ruokakuppia piiloteta! Mimmille tsemppiä hampilääkäriin.
    Meillä pestään hampit hammaskiven pelon takia noin kerran viikossa. Palvelijan mukaan pitäisi useamminkin, mutta ku se menee meillä aina pelleilyksi; kuka pääsee ensin, kuka saa eniten nuoltua hammastahnaa, kuka saa olla syykyssä kauiten jne
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän hammaspesut kuulostaa hauskalta puuhalta! Musta vähän tuntuu, että meillä ei tule olemaan tunkua pesujonoon.. :D Terkut välitetty Alfredille ja Mimmille. Alfu meinaa ihan kohta justiin ruveta hippailemaan Mimmin kanssa, ettei vain ruokia viedä piiloon. :)

      Poista
  8. Meilläkin Coco oli viimeksi ihan iltaan asti väsynyt ja taisi laskea myös alleen kun nukutettiin, eikä jaksanut tehdä mitään ennen iltaa vai olikohan se Rufus.. No jompi kumpi! En ole varma saatiinko sillon herätyspiikkiä. Yleensä ollaan kyllä saatu virkeä katti kotiin. Meidänkin pitäisi käydä lääkärissä rokottamassa poitsut ja muutenkin tehdä vuositarkastus. Olisi sitten ne 3vuoden rokotteet voimassa, nyt ei olla mahojen takia käyty pariin vuoteen (lääkärin määräys) mutta nyt voisi jopa käydäkkin kun Ruffen maha on jo niin hyvä mutta Cocolla sitten taas vähän huonompi :'D on se vaan niin vaikeaa näitten kanssa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hus pois masuvaivat Cocolta ja Ruffelta, ei oo kivaa jos on maha kipee.. :/
      Täällä Mimmi on jo heräillyt ja syönytkin, ei mennyt tällä kertaa iltaan asti. Sai miniannoksen herätettä kun sanoin että viimeksi meni yöhön asti herääminen.. Tokkurassa taitaa kyllä mennä vielä hetki reppanalla. <3

      Poista