torstai 14. tammikuuta 2016

Maahan, tule, istu, apua...!

Hetken luppoaika kaupungilla johti käyntiin kirjastossa, jossa suuntasin tietysti ensimmäisenä lemmikkiosastolle. Mukaan tarttui pari kirjaa ja nyt meillä on kuukausi aikaa (kirjojen palautukseen) kouluttautua, kun toinen kirjoista lupaa tuloksia jopa kymmenessä minuutissa! Jos nyt oikein innostumme temppuilusta, helmikuussa haen meille sitten ihan oman opuksen aiheesta. Mimmin koulutus jää vielä myöhemmälle, koska motivointi ilman herkkuja on suhteellisen haastavaa. Mimmi oppi kyllä aikoinaan helposti olemaan käyttämättä kynsiä ja oppiminen tapahtui leikin ja paperitolleron avulla. Ehkä jossain vaiheessa kokeilen opettaa tytöllekin jonkun helpon tempun, jos vain saan toisen innostumaan asiasta.. Tällä hetkellä aktivointina (leikin lisäksi) toimii yöraksujen piilotus, Mimmi tykkää metsästää ruokansa.
Haluankohan tietää, mitä kissani ajattelee :D
Alfred on niin perso namuille, että ihan ensimmäisenä pitäisi kollillekin saada opetettua, että kynsiä EI käytetä ihmiseen, vaikka kuinka olisi nannaa lähettyvillä. Kirja ei tietenkään kerro mitään tuosta kynsimisestä, että sen suhteen joudun taas turvautumaan googlen apuun. Muuten Alfred on varmasti innoissaan saamastaan ekstrahuomiosta, saa nyt vain nähdä meneekö mun pyynnöt ikinä jakeluun... Tähän asti Alfred on ainakin ollut liiankin innokkaasti temppuilemassa, enkä ehdi kissaa sanoa, kun namut on jo napattu käsistä ja touhutuokio näin ollen valmiiksi todettu. :D
"Aktivoidu keskenäs, mulla on talviloma."
"Kouluta kissasi 10 minuutissa" suosittelee opettamaan kissalle ensimmäisenä luoksetulon ja istumisen, mutta mehän äärimmäisen fiksuina ryhdyttiin heti (jokunen kuukausi sitten) kokeilemaan "high fivea". Luokse Alfred tulee kyllä pyytämättäkin lähes aina, kun nousen ylös. Nythän tilanne on "temppuhetkissä" sellainen, että Alfred istuu ja nousee takajaloilleen tarratakseen heti (kynsineen) käteeni kiinni, kun tietää, että jotain pitää tehdä. Itselläni taas ei ole minkään valtakunnan käsitystä, miten saisin Alfredin ymmärtämään, mitä toivon sen tekevän. Treeniä ja opiskelua vaatii tämän touhun opettelu vielä, kummaltakin! :D

Osaa Alfred jo ainakin yhden tempun: sylissä venkoilun! Herra inhoaa sitä, kun nostan hänen silkkikarvaisuutensa nurinkurisesti (=vasenkätisesti) syliin, ja heittäytyy samantien kierteelle päästäkseen äkkiä alas. Toisinpäin nostaessa pysytään hetkinen nätisti sylissä, mutta mitään hauskaa puuhaa nököttäminen ei ole. Alfred haluaa syliin vain ja ainoastaan silloin, kun se hänelle itselleen sopii ja lisäksi ihmisen pitää ehdottomasti istua tai makoilla!
"En haluuuuu..."

15 kommenttia:

  1. Ei oo helppoa, ei. Me ollaan Olgan kanssa yritetty opetella nenukosketusta pillin kanssa. Joskus se onnistuu hyvin, mutta useimmiten käy kuten teillä, että kissa kiipeää ihmistä pitkin namien perään :) Nyt myös muistin, että meillä on tuo "Kouluta kissasi 10 minuutissa" ihan omassa hyllyssä. Kiitos muistutuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namit on ilmeisesti liian hyviä :D Eipä kestä, helpolta kuulostaa kirjan suurpiirteiset ohjeet, mutta toteutus vähän tökkii ainakin meillä :D

      Poista
  2. 10 minuuttia kuulostaa melko kunnianhimoiselta. :D Kyllä se siitä. Eka temppu kun sujuu, seuraava on jo helpompi opettaa. Suosittelen kyllä Elina Väyrysen kirjaa Kissan aktivointi. Siinä on kerrottu vaihe vaiheelta mitä kouluttajankin pitää tehdä. :D Tuo namiahneus on kyllä hyvä. Ainakin kisu on motivoitunut. :D Naksutin on myös hyvä apuväline koulutuksen aloittamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei taida ihan 10min riittää, saa nähdä riittääkö kuukausikaan ekaan temppuun :D Kiitos vinkeistä! Tuota Väyrysen kirjaa etsinkin, mutta kirjastossa ei ollut sitä. Ohjeet ihmiselle olis kyllä ihan paikallaan.. Alfred on kyllä motivoitunut, ainakin herkkuja saamaan :D

      Poista
  3. Meillä on tuo koulutuskirja. Olen siitä jotain oppinut, mutta emännällä on suuria suunnitelmia jotka se on tainnut unohtaa :D - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai suuria suunnitelmia, kuulostaa pahaenteiseltä! Mutta tehän ootte sen älykkyystestin perusteella niin fiksuja, että te voisitte kouluttaa emäntää eikä toisinpäin ;D

      Poista
  4. Varmasti kiva kirja meidänkin pitäisi hommata joku että osaan opettaa Ruffelle vaativia temppuja kuten kieri! :D Nyt Ruffe osaa vähän agilityä, maahan, hyppy, tassu ja läpy eikä ehkä muuta. Mä sain semmosen vinkin että kannattaisi aktivoida kissaa ruuan jälkeen niin ne namit ei enää ole niin superduper hyviä vaan jaksetaan myös keskittyä vähän temppuiluunkin. Meillä Ruffe on kanssa kunnon törkimys namujen kanssa, näykkii sormia ja kiipeää, auts!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alfred käski lopettaa tuon kirjan lukemisen heti, ku siellä neuvottiin pitämään kissaa nälissään niin kauan, että temppuilu ruuan eteen alkaa kiinnostaa :p Sun vinkki kuulostaa hiukan sopivammalta, pitää ens kerralla kokeilla temppuilua kun maha ei oo ihan tyhjä.
      Teillä osataankin paljon temppuja, taisi teidän läpy-video antaa alkusysäyksen meidänkin aktivoimishommiin :)

      Poista
  5. Pitääkin käydä kirjastossa hakemassa tuo 10 minuutin kirja. Sen temppuihin saattais täällä just ihmisen ja kissan keskittymiskyky riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin pitäis ihmisen aktivoitua lukemaan kirjaa vähän sitä kymmentä minuuttia kauemmin :D 10min koulutusta päivässä kuulostaa ihan sopivalta ajalta, mutta sisältyyköhän siihen se aika, mikä menee, että saa kissan keskittymään asiaan :D

      Poista
  6. Tsemppiä koulutuspuuhiin pikku Alfred-ahmatille! :) Mäkin suosittelen sitä Väyrysen Kissan aktivointi -kirjaa. Sitä lukiessa hoksasin paljon uutta. Me ollaan Jujun kanssa molemmat vain vähän nopeita ja kärsimättömiä, joten kovin monivaiheisia temppuja ei olla treenattu. Nopeasti hyvä tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti hyvä tulee, varmasti :D Vähän kyllä on alkanut tuntua, että Mimmi saattaa kuitenkin olla se fiksumpi kissa tässä taloudessa ja se saattaisi helpommalla ymmärtää, mitä haen takaa. Katselee Alfredin koulutushetkeä ylhäältä käsin sillä silmällä, että "etkö sää tajua jo mitä se haluaa".. :D

      Poista
  7. Meillä on vähän sama ongelma noiden herkkujen kanssa. Tai no kissat eivät käytä kynsiä, mutta erityisesti Ilmo koittaa aina syödä innoissaan myös herkkuja jakelevat sormet. Olen yrittänyt heittää herkut, jotta tästä tavasta päästäisi eroon, mutta sitten käy usein niin, että nopeampi kissa nappaa molemmat herkut.

    Pitäisi kyllä tutustua itsekin noihin kirjoihin. Olen lähinnä googlaillut ohjeita ja joskus aikaisemmin lukenut koirankoulutusoppaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon Kissan aktviointi-kirjaan pitää kyllä itsekin vielä tutustua, näistä lainaamistani ei oikein saanut irti niin paljoa kuin olisin halunnut.
      Hyvähän se on, että herkut maistuu :) Mullakin on aina sormet pahasti vaaravyöhykkeellä, kun Alfred "ottaa omansa"...

      Poista